Jännittävää se ainakin on.
Kävin viime viikolla paikallisen ravintolan järjestämässä hyönteisravintoillassa, eli meidän kesken sirkkaillassa. Sirkkailtaan kuului lyhyt luento hyönteisravinnosta, jonka jälkeen kaikki osallistujat saivat vähän makustella, mille ne sirkat suussa oikein tuntuvat. Ovatko ne hyviä, uskallanko syödä?
Istuimme tiiviissä luentotilassa ja kuuntelimme, kun Niittykummun maatila esitteli tuotettaan. He kertoivat, että hyönteissyönti on maailmalla varsin yleistä. Ötökät ovat varsinainen superproteiinilähde. Ja niistä ei tule ollenkaan ruokahävikkiä tuotantovaiheessa, koska öttiäiset voi syödä kokonaan. Aikamoinen etu perinteiseen lihatuotantoon verrattuna!
Hyönteissyöntiä perustellaan eettisyydellä ja ympäristöystävällisyydellä. Juuri tästä syystä itsekin entisenä kasvissyöjänä suhtaudun aiheeseen positiivisella, mutta ehkä vähän varovaisella mielenkiinnolla. Tällä hetkellä tosin hyönteisravinnon saanti on Suomessa hieman hankalaa, koska kysyntä ylittää tarjonnan ja syötäväksi tulevien ötököiden kasvatus on pääosin käsityötä. Se tarkoittaa myös sitä, että hyönteisruuan hinta on perinteistä markettiruokaa korkeampi.
Hyönteisravintoillan menu sisälsi tällä kertaa kotisirkkoja. Niitä oli tarjolla sekä kuivattuna (Savonia Grasshopper), että paistettuna & kypsennettynä raakapakasteena (Niittykummun maatila). Omat sirkkansa sai maustaa erilaisilla kastikkeilla ja tarvittaessa popsia ne perunalastun päällä.
Minulla on kova ötökkäkammo. Sellainen ötökkäkammo, jossa välitön reaktio hyönteisten läheisyyteen on pakene ja taistele yhtä aikaa käsissä, jaloissa ja päässä. Menin kuitenkin ryhmäpaineen pakottamana muiden perässä sirkkajonoon. Kun lopulta minun vuoroni tuli annostella sirkkasia kuppiin, asettelin sirkat astiaan tärisevin käsin. Minua ihan aidosti ällötti, kuvotti ja ahdisti. Ja jännitti.
Tuijotin kupissani olevia sirkkoja ja kylmät väreet ravistelivat päätäni. Huh! Eräs ystäväni kerran totesi, että silmät kiinni ja suuta kohti - tätä hoin mielessäni samalla kun kasasin perunalastun päälle sirkoista ja dippikastikkeista hienon keon. Sirkkojen jalat törröttivät kasasta. Silmät kiinni. Älä katso. Laita sipsi suuhun.
Kun olin uskaltanut puraista taideteostani, totesin etteivät ne sirkat sittenkään maistuneet tai tuntuneet suussa pahalle. Ruuan ulkonäöstä huolimatta paahdettujen, kuivien kotisirkkojen maku muistutti jauhoista pähkinää. Hyönteisten kuoret rouskuivat vähän ikävästi suussa, mutta on sitä omituisempiakin sapuskoja tullut maisteltua. Sirkkojen jalat jäivät kyllä ikävästi hampaiden väliin. Mahtoi olla hauskan näköinen hymy!
Sen sijaan raakapakasteista kypsennetty sirkkaseos oli vähän toisenlainen makuelämys. Ehkä niihin jäänyt mehevyys aiheutti pääni sisällä henkisen lukon. Kostea hyönteinen = elävä hyönteinen. Ja onhan se nyt vähän rajua popsia meheviä sirkkoja. Kaikkine päineen, jalkoineen ja ruumiineen. Mikähän siinä on, että kuivattujen kotisirkkojen kanssa suutuntuma ei ollut yhtä omituinen?
Summa summarum: kotisirkkojen popsiminen voi olla ihan hyvä idea jatkossa, kunhan saan siihen vielä vähän totutella. Vähän niin kuin söisi katkarapuja, rapuja tai simpukoita. Alkuun nekin tuntuvat suussa omituiselle, mutta kuten sanottu, ruuasta voi sanoa lopullisen mielipiteensä vasta, kun sitä on maistanut viisitoista kertaa. Onneksi ostimme pienen sirkkapurkin kotiinkin. Mistähän sitä hyönteisjauhoa saisi ostettua?
Kävin viime viikolla paikallisen ravintolan järjestämässä hyönteisravintoillassa, eli meidän kesken sirkkaillassa. Sirkkailtaan kuului lyhyt luento hyönteisravinnosta, jonka jälkeen kaikki osallistujat saivat vähän makustella, mille ne sirkat suussa oikein tuntuvat. Ovatko ne hyviä, uskallanko syödä?
Miksi hyönteisravintoa?
Istuimme tiiviissä luentotilassa ja kuuntelimme, kun Niittykummun maatila esitteli tuotettaan. He kertoivat, että hyönteissyönti on maailmalla varsin yleistä. Ötökät ovat varsinainen superproteiinilähde. Ja niistä ei tule ollenkaan ruokahävikkiä tuotantovaiheessa, koska öttiäiset voi syödä kokonaan. Aikamoinen etu perinteiseen lihatuotantoon verrattuna!
Hyönteissyöntiä perustellaan eettisyydellä ja ympäristöystävällisyydellä. Juuri tästä syystä itsekin entisenä kasvissyöjänä suhtaudun aiheeseen positiivisella, mutta ehkä vähän varovaisella mielenkiinnolla. Tällä hetkellä tosin hyönteisravinnon saanti on Suomessa hieman hankalaa, koska kysyntä ylittää tarjonnan ja syötäväksi tulevien ötököiden kasvatus on pääosin käsityötä. Se tarkoittaa myös sitä, että hyönteisruuan hinta on perinteistä markettiruokaa korkeampi.
Hyönteisravintoillan menu sisälsi tällä kertaa kotisirkkoja. Niitä oli tarjolla sekä kuivattuna (Savonia Grasshopper), että paistettuna & kypsennettynä raakapakasteena (Niittykummun maatila). Omat sirkkansa sai maustaa erilaisilla kastikkeilla ja tarvittaessa popsia ne perunalastun päällä.
Mille kotisirkat maistuvat?
Minulla on kova ötökkäkammo. Sellainen ötökkäkammo, jossa välitön reaktio hyönteisten läheisyyteen on pakene ja taistele yhtä aikaa käsissä, jaloissa ja päässä. Menin kuitenkin ryhmäpaineen pakottamana muiden perässä sirkkajonoon. Kun lopulta minun vuoroni tuli annostella sirkkasia kuppiin, asettelin sirkat astiaan tärisevin käsin. Minua ihan aidosti ällötti, kuvotti ja ahdisti. Ja jännitti.
Tuijotin kupissani olevia sirkkoja ja kylmät väreet ravistelivat päätäni. Huh! Eräs ystäväni kerran totesi, että silmät kiinni ja suuta kohti - tätä hoin mielessäni samalla kun kasasin perunalastun päälle sirkoista ja dippikastikkeista hienon keon. Sirkkojen jalat törröttivät kasasta. Silmät kiinni. Älä katso. Laita sipsi suuhun.
Kun olin uskaltanut puraista taideteostani, totesin etteivät ne sirkat sittenkään maistuneet tai tuntuneet suussa pahalle. Ruuan ulkonäöstä huolimatta paahdettujen, kuivien kotisirkkojen maku muistutti jauhoista pähkinää. Hyönteisten kuoret rouskuivat vähän ikävästi suussa, mutta on sitä omituisempiakin sapuskoja tullut maisteltua. Sirkkojen jalat jäivät kyllä ikävästi hampaiden väliin. Mahtoi olla hauskan näköinen hymy!
Sen sijaan raakapakasteista kypsennetty sirkkaseos oli vähän toisenlainen makuelämys. Ehkä niihin jäänyt mehevyys aiheutti pääni sisällä henkisen lukon. Kostea hyönteinen = elävä hyönteinen. Ja onhan se nyt vähän rajua popsia meheviä sirkkoja. Kaikkine päineen, jalkoineen ja ruumiineen. Mikähän siinä on, että kuivattujen kotisirkkojen kanssa suutuntuma ei ollut yhtä omituinen?
Jatkan tutustumista hyönteisravintoon!
Summa summarum: kotisirkkojen popsiminen voi olla ihan hyvä idea jatkossa, kunhan saan siihen vielä vähän totutella. Vähän niin kuin söisi katkarapuja, rapuja tai simpukoita. Alkuun nekin tuntuvat suussa omituiselle, mutta kuten sanottu, ruuasta voi sanoa lopullisen mielipiteensä vasta, kun sitä on maistanut viisitoista kertaa. Onneksi ostimme pienen sirkkapurkin kotiinkin. Mistähän sitä hyönteisjauhoa saisi ostettua?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!