Siirry pääsisältöön

Lumikenkäily Vanuvuorella

...Ja koska innostuin lumikenkäilystä niin paljon (ks. edellinen lumikenkäily -aiheinen teksti), oli seuraavaksi suunnattava hakemaan toiset, vähän isommat kenkulat. Sellaiset 26 tuumaiset, joiden kylkiäisenä sai sauvatkin. Sitä paitsi yksin kenkulointi ei aina ole ihan niin kivaa, kuin kenkulointi jonkun kanssa. Kaikki kunnia myös koiralle, joka reippaana miehenä lähtee lumiseikkailuihin ihan omilla tassuillaan, ilman mitään ekstravarusteita. Voisikohan sille laittaa pienet tennismailat tassuihin?

Kun toinen pari lumimiehen kenkiä matkusti auton takapenkillä ensimmäisen parin kanssa, oli jo kiire oikeaan metsään. Suunnaksi valikoitui läheinen Vanuvuori. Ja vaikka kello varoitteli orastavasta sinisestä hetkestä ja pikaisesta pimeän tulosta, ei se estänyt koeajoa. Kävisimme vain lyhyen reitin, jonka kulkusuunnat ovat entuudestaan tuttuja. Muutaman tunnin päästä totesin, että onneksi otsalamppu tarttui ovensuussa mukaan...

Lenkkeilystä lumikenkäilyyn



Jalka ylös, toinen jalka alas, älä astu toisen kengän päälle, varo ettei koira seiso kengällä, yritä pysyä pystyssä, hakkaa paakkuuntunut lumi irti, kumarru oksan ali, kierrä puu, tee oma polku. Lumikenkäily halpisvarusteilla räntälumen seassa pöpelikössä voisi olla aika karun kurja kokemus.

Vaan kun ei ole! Se tunne on mainio, kun kaikkialle voi mennä. Metsä on pelkkiä näkymättömiä polkuja täynnä. On ihan hiljaista, eikä ketään muita kulkijoita näy tai kuulu. Lumi ja luonto maalaavat ympärillemme loputtoman kauniin maiseman. Ja koira nauttii, pomppii, nuuskuttelee ja hyppelehtii. Miksi lenkkeilisimme talvellakaan kadunvarsia pitkin?

Ukko ja sininen hetki Vanuvuorella


Pysähdyin välillä ottamaan puhelimellani kuvia kauniista maisemista. Noh, vähäisen valaistuksen vuoksi en onnistunut tallentamaan metsän tunnelmaa, vaikkakin omanlaisensa fiiliksen tummistakin kuvista voi poimia ja mielikuvitella loput. En oikein ikinä ulkoillessa huomaa, miten pimeää ympärilläni on!


Kuopion Vanuvuoren huipulla - ja sieltä alas



Kirjoitimme nimemme Vanuvuoren huipulla olevaan vieraskirjaan.Vieraskirjaan laitettu tarina ei kuitenkaan ulottunut paluumatkan mielenkiintoisiin käänteisiin: samalla, kun teimme omia polkujamme märän lumen pintakerroksiin ja haaveilimme kulkevamme lasten kanssa näitä samoja reittejä tulevina pakkaspäivinä, hukkasimme tietenkin oikean reitin ja tutun kulkusuunnan. Huipun jälkeen metsässä oli ihan pimeää, eikä otsalampun valo enää tehnyt näkyviksi tuttuja maamerkkejä.

Vanuvuoren huipulla on vihko, jonne vuorenvalloittajat voivat laittaa nimensä


Joku saattaisi vastaavassa tilanteessa  hätääntyä, mutta onneksi tiedossamme oli, että pääsemme aina omia jälkiämme takaisin, ja eteenpäin kulkemalla vastassamme olisi ennen pitkää tuttu yksityistie. Kävelimme ja kävelimme, aina ison jyrkänteen reunalle saakka. Ja kyllä, minuakin jo vähän jännitti, miten pitkäksi tämä pikainen iltalenkki venyykään.

Alas oli kuitenkin päästävä, joten laskeuduimme varovasti "Hurjareitiksi" nimeämäämme kivikkoa pitkin. Tässä kohtaa lumikengät piikkeineen ja kannatteluominaisuuksineen olivat huippuhyvät: laskeutuminen jyrkännettä alas tuntui helpolta ja vakaalta, vaikka tasapainoni on harvinaisen huono ja toinen nilkkani muistuttaa keitettyä spagettia. Näin jälkikäteen mietittynä en tosin tiedä, oliko tuo jyrkännettä pitkin laskeutuminen ihan turvallista :D


Ensi kerralla huomioidaan metsäliikunnan ajankohta!



Pian alamäkijumpan jälkeen löysimme tutun polun painaumat ja taapersimme jättiläiskenkien turvin autolle. Autossa totesin, että hiki tuli, ja koirakin sai varmasti riittävästi liikuntaa. Ensi kerralla täytynee ottaa juomavettä mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Ja ehkä miettiä lumikenkäilyn aikataulutusta keskipäivälle, koska luonnon omassa valossa maisemat ovat kauneimmillaan, maisemakuvista tulee hienompia ja eksyminen on epätodennäköistä.

Silti, loppu hyvin kaikki hyvin - tällaisten maisemien ja retkeilymaastojen perässä on turha matkustaa pohjoisen hiihtokeskuksiin. Luontolähtöisiä, rentouttavia ja äärimmäisen kauniita seikkailuja löytyy omilta kotikulmiltakin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kevyt makuupussi: tee se itse!

Koiralla pitää olla lämmin, kun se lepää. Varsinkin lyhytkarvaisen koiran kanssa telttaillessa, retkeillessä ja mökkeillessä tämä on ollut haasteellista järjestää. Eli koiran oman makuupussin hankintaan olisi ryhdyttävä, mutta mikä olisi hyvä?

The Kuivausrumpu

Pyykinpesu - voisiko sitä helpottaa pienellä luksuksella? Mitä mieltä olen pyykinpesusta? Voisiko pyykkirumbaa helpottaa kuivausrummun avulla? Millaisia kokemuksia kuivausrummusta meidän koirataloudessa? Ristiriitainen pyykinpesijä Opin pesemään pyykkini itse vasta muutettuani kotoa pois. Poikaystäväni opetti, miten kone täytetään, mihin lokeroon pesu- ja huuhteluainetta ladataan ja mistä nappulasta kone käynnistetään. En siis voi syyttää kotikasvatusta tästä nykyisestä pyykkiesimiesnaisen roolistani, vaan olen täysin vapaaehtoisesti kasvanut siihen ajan kuluessa ja pyykkäystaitojeni kasvaessa. Tykkään siitä, että saan järjestellä vaatteet koneeseen siten kuin itse haluan. Silloin keltaiset hupparit tulevat ulos koneesta keltaisina ja valkoiset valkoisina. Tähän vaiheeseen asti pyykinpesu on kivaa. Ihanaa, puhdasta pyykkiä monta kiloa! Mutta mutta. Pyykkien ripustaminen kuivumaan on aina ollut minulle akilleen kantapää. Se ajoittuu aina väärään hetkeen. Ripustaminen pitäi

Itsetehdyt, neulotut villahousut

Innostuin viime vuoden loppupuolella taas neulomaan. En ole siinä kovin hyvä, joten tämänkaltainen askartelu menee opettelun piikkiin. No, joka tapauksessa marraskuun pimeinä iltoina laitoin käyntiin isomman projektin, villahousujen neulomisen. Lankana käytin ihan novitalaista perusseiskaveikkaa, eri väreissä tietenkin. ...aikuisten villahousut - neuleohjetta etsimään! Yritin opiskella ja seurata lankavalmistajan sivuilta ohjetta aikuisten villahousuista. Kaverit sen sijaan naureskelivat aherrukselleni - villahousuista tulisi kuulemma aivan kamalat viimeistään vyötäröosuuden kohdalta. Äitini kutsui niitä "damaskeiksi".  Rohkeasti ja sitkeästi neuloin kuitenkin ensin yhden lahkeen, takkusin levennyksissä ja kavennuksissa haarojen kohdalla, koska en ymmärtänyt ohjetta, ja huomasin lopulta, että työn alla olevien pöksyjen leveys on ihan jotain muuta, kuin alkuperäisessä ohjeessa. Eipä yllättänyt, koska neulekäsialani on aika kookasta. Siinä sitten kysyttiinkin vähän sis