Innostuin viime vuoden loppupuolella taas neulomaan. En ole siinä kovin hyvä, joten tämänkaltainen askartelu menee opettelun piikkiin. No, joka tapauksessa marraskuun pimeinä iltoina laitoin käyntiin isomman projektin, villahousujen neulomisen. Lankana käytin ihan novitalaista perusseiskaveikkaa, eri väreissä tietenkin. ...aikuisten villahousut - neuleohjetta etsimään! Yritin opiskella ja seurata lankavalmistajan sivuilta ohjetta aikuisten villahousuista. Kaverit sen sijaan naureskelivat aherrukselleni - villahousuista tulisi kuulemma aivan kamalat viimeistään vyötäröosuuden kohdalta. Äitini kutsui niitä "damaskeiksi". Rohkeasti ja sitkeästi neuloin kuitenkin ensin yhden lahkeen, takkusin levennyksissä ja kavennuksissa haarojen kohdalla, koska en ymmärtänyt ohjetta, ja huomasin lopulta, että työn alla olevien pöksyjen leveys on ihan jotain muuta, kuin alkuperäisessä ohjeessa. Eipä yllättänyt, koska neulekäsialani on aika kookasta. Siinä sitten kysyttiinkin vähän sis...
Joskus ihan arkisistakin asioista on aiheellista kirjoittaa. Luonto, liikunta ja vähän muutakin.