Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa.. Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä. Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Kesäkiireettömyyttä

Niin se on, että kun yhtä tekemistä aloittaa, niin jostain toisesta pitää vähentää. Taisin aloittaa kesän. Tietokonepuuhat maistuvat puulta. Keskityn siihen, että uitan koiraa järvessä, sidon makrameeta rannalla tai terassilla. Käyn metsäretkillä. Kastelen pihamustikoita. Tuijotan, kun raparperit kasvavat yhä suuremmiksi. Tai istun soutelemassa...

Oma piha, omanlaatuinen piha, haravoimaton piha, villit kukkapenkit...

En ole viherpeukalo. Sellainen viherpeukalo siis, joka loihtisi kukat ja kasvit järjestelmällisiin muodostelmiin taikasormillaan. Sen sijaan teen pihapuuhia niin kuin käsitöitä. Vähän kokeillen, sinne sun tänne roiskien. Joskus onnistuen ja kauniista lopputuloksesta nauttien. Tykkään, kun luonto voittaa ja valikoi sopivimmat kasvit ja puut. Tarkoittaa siis sitä, että olen mm. voikukkanurmikon omistaja, rikkaruohojen viljelijä ja eriskummallisten taimien varjelija. Annan kasvaa vihreää siellä, missä se nyt sitten sattuu tänä vuonna kasvamaan.

Kevätmetsä, lumen alta kasvava taidenäyttely

Metsään oli jo ikävä. Halusin tilaa, raitista ilmaa, rentoutua rauhallisessa ympäristössä kävellen. Kuulla lintujen kevätlaulua ja ihmetellä lumen alta paljastuvaa, pikkuhiljaa heräilevää vihermattoa. Vappupäivänä arvelimme, että metsän lumikinokset ovat jo riittävästi pienentyneet. Tai ainakin sen verran, että koira ei vajoa märän lumen läpi kallionkoloon ja ihmisjaloilla pääsee pitkin metsän vihreää, joskin hieman kevätunista peitettä. Sadetakki päälle (koska tottakai Vappuna sataa vettä), kumpparit jalkaan, koira kyytiin ja menoksi! Enpä arvannut, että olimme matkalla luonnon omaan taidenäyttelyyn...