Siirry pääsisältöön

Kesäkiireettömyyttä

Niin se on, että kun yhtä tekemistä aloittaa, niin jostain toisesta pitää vähentää. Taisin aloittaa kesän. Tietokonepuuhat maistuvat puulta.

Keskityn siihen, että uitan koiraa järvessä, sidon makrameeta rannalla tai terassilla.



Käyn metsäretkillä. Kastelen pihamustikoita. Tuijotan, kun raparperit kasvavat yhä suuremmiksi.
Tai istun soutelemassa...





Huomasin, että tämä ulkoilmaelämä näkyy aikalailla paitsi täällä blogissa, mutta myös Instagram -tililläni. Molemmissa on meneillään vahva kukkaset ja ulkoilma -teema!



Voisin kyllä kaikin mokomin kirjoittaa matkoista, lapsen kanssa tehdyistä telttaretkistä, interrailista. Tai julkaista kirjoittamisopintoihin kirjoittamiani tekstejä, joita on aika paljon jemmassa.

Mutta jostain syystä kuvittelen, että muidenkin ajatukset ovat pihalla...joten pidetään asiapitoisuus kevyenä, kun kerrankin meillä on kesä! Ihastellaan ja nautitaan ulkona.

Upeaa aikaa, kerta kaikkiaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään. Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen. Juu, Lappi on mun juttu! Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?

Itsetehdyt, neulotut villahousut

Innostuin viime vuoden loppupuolella taas neulomaan. En ole siinä kovin hyvä, joten tämänkaltainen askartelu menee opettelun piikkiin. No, joka tapauksessa marraskuun pimeinä iltoina laitoin käyntiin isomman projektin, villahousujen neulomisen. Lankana käytin ihan novitalaista perusseiskaveikkaa, eri väreissä tietenkin. ...aikuisten villahousut - neuleohjetta etsimään! Yritin opiskella ja seurata lankavalmistajan sivuilta ohjetta aikuisten villahousuista. Kaverit sen sijaan naureskelivat aherrukselleni - villahousuista tulisi kuulemma aivan kamalat viimeistään vyötäröosuuden kohdalta. Äitini kutsui niitä "damaskeiksi".  Rohkeasti ja sitkeästi neuloin kuitenkin ensin yhden lahkeen, takkusin levennyksissä ja kavennuksissa haarojen kohdalla, koska en ymmärtänyt ohjetta, ja huomasin lopulta, että työn alla olevien pöksyjen leveys on ihan jotain muuta, kuin alkuperäisessä ohjeessa. Eipä yllättänyt, koska neulekäsialani on aika kookasta. Siinä sitten kysyttiinkin vähän sis...

Koiran kevyt makuupussi: tee se itse!

Koiralla pitää olla lämmin, kun se lepää. Varsinkin lyhytkarvaisen koiran kanssa telttaillessa, retkeillessä ja mökkeillessä tämä on ollut haasteellista järjestää. Eli koiran oman makuupussin hankintaan olisi ryhdyttävä, mutta mikä olisi hyvä?