Hiihtoloman pikapyrähdys Ylläksellä Äkäslompolossa

Loma alkoi jo ennen määränpäätä

Tuttu ja turvallinen Ylläs toivotti meidät tervetulleeksi, vaikka varasimmekin majoituksen vain muutamaa viikkoa ennen hiihtoloma-aikaa. Hiihtämään, lumikenkäilemään, ulkoilemaan talvisessa luonnossa, aivan huippua!

E8-tien varrella lumipenkat alkoivat hiljalleen kasvaa ja kun saavuimme Äkäslompoloon johtavalle viimeiselle maantiepätkälle, autossa alkoivat toistua "hirveesti lunta", "kato, mitkä penkat" ja "onpa paljon lunta" -tyyliset itseään toistavat toteamukset. Kun tienvarsien kyltitkin katosivat lumen sekaan, fiilis alkoi nousta kattoon. Jes, löysimme talven!

Teimme varsinaisen pikamajoittumisen, ostin kannatusmielessä ajantasaisen reittikartan ja suuntasimme koiran kanssa pienelle kävelylle. Ihastelimme kuuta ja ihmettelimme jäälle revontulia odottamaan kerääntyneitä kamerakätisiä ihmisiä. Koiran varpaita paleli, koska pakkanen huiteli jossain -15 asteen kieppeillä. Minä nautin ja lisäsin vauhtia, jotta koira ei jähmety.

Hiihtolenkille Ylläksen laduille - mikä reitti tällä kertaa?

Hyvin nukutun yön jälkeen olisin halunnut juosta hiihtolenkille heti, kun sain silmäni auki. Patoutuneen hiihtovimman voimalla hiihdimme sankassa lumisateessa ensin Äkäslompolosta Kesängin Keitaalle ja sieltä päätimme jatkaa edelleen kohti Ylläsjärveä.

Voin kertoa, että ei muuten suksi luistanut ja näkyvyys lumipyryssä lähenteli nollaa, joten maisemista en osaa sanoa oikein mitään muuta kuin sen, että kummastelin matalalle asetettuja linnunpönttöjä. Syy pään korkeudella sijaitseville pöntöille selvisi pian...

Tasainen maasto olisi varmaan ollut nopeakulkuinen, jos hillitön lumisade ei olisi luonut kitkaa laduille. Toki tarkoituksena olikin vain nauttia ulkoilusta, joten ehkä luontolähtöinen hidastus oli paikallaan? Latukonekin taisi tulla vastaan useamman kerran, mutta se oli vain hetken helpotus :D

Mustavalkoisten maisemien jälkeen, ennen Ylläsjärveä, pysähdyimme uuteen Kahvikeidas-latukahvilaan. Kaakaon ja voisilmäpullan kera saimme kahvilasta vinkin, että seuraavaksi pääsisimme laskemaan alamäkiä parin kilometrin ajan. Vihdoin! En tiedä, kuinka kovat vauhdit kyseisillä loppumatkan latuosuuksilla olisi normaalisti, mutta tällä reissulla nopeudet olivat varsin maltillisia.

Ylläsjärvellä hyppäsimme Eelin kaupalta Skibussin kyytiin ja huristelimme maisemareittiä takaisin Äkäslompoloon. Tähän muuten pieni kehittämisehdotus: olisi aika hienoa, jos bussipysäkki olisi merkitty Skibussin kyltillä ja sen viereltä löytyisi bussin aikatauluista kertova info. Nämä hitaan hiihtolenkin väsyttämät turistit kokivat epäuskon hetkiä odotellessaan bussin saapumista: tuleeko se vai eikö tule ja olemmeko edes oikeassa paikassa?

Illan kruunasi pulkkamäki Äkäslompolon puolen rinteiden parkkipaikalta alas kylälle. Ei se pulkkakaan kulkenut ihan viimeisen päälle kovaa, mutta onhan se nyt upea kokemus laskea isojen lumivallien keskellä monta kilometriä pitkin jalkakäytävää, otsalamppu päässä.

 

Lumikenkäily Peurakaltiolta Äkäskeroon

Seuraavana päivänä aurinkoinen, keväästä vihjaileva sää innosti ulos liikkumaan ja halusin aivan mahdottomasti päästä lumikenkäretkelle. Pari osaa Ylläksen kohteista oon jäänyt edellisvuosina valloittamatta, joten valitsimme lumikenkäretken kohteeksi Äkäskeron.

Jätimme auton parkkiin Peurakaltion parkkipaikalle ja marssimme kenkulat jalassa reilun neljän kilometrin lenkille Äkäskeron maastoon. Aloitimme kierroksen vastapäivään, jolloin heti lenkin alkuun sattui jyrkkä nousu. Minä pääsin helpolla, koska vetämisestä innostunut koira kiskoi omistajaansa hiihtohissityylillä eteenpäin.

Tasapainossa oli pitelemistä, koska vähän tallautuneen lumikenkäilypolun reunoilla odotti noin 1,5 metrin verran upottavaa lunta. Koira hoksasi onneksi nopeasti, että polulla kannatta pysytellä - muutama polulta poikkeava merkkausyritys päätyi lumiseen uintimatkaan :D

Niin kuin kuvista näkyy, Äkäskeron lumikenkäilyreitiltä avautuvat maisemat ja tykkylumipuut olivat sitä winterwonderlandia parhaimmillaan.

Loppuosa laskettiin enemmän tai vähemmän pyllymäkeä. Yksi retkeläisemme raahasi sitkeästi mukanaan pulkkaa ja oli kovin onnellinen laskiessaan loppumatkan polut alas pulkan kyydissä. Itselleni taas kostautui alkumatkan helppous, kun koirani tykkäsi vetää omistajaansa vauhdilla myös alamäessä... No, ainakin oli hauskaa!

Reitin kulkemiseen meni lumikengillä kulkien ja luontoa rauhassa ihastellen noin pari tuntia. Voisikohan näitä reittejä kulkea liukulumikengillä?

Lumilautailuharjoitukset ja kylpylärentoutuminen

Lumikenkäilyn jälkeen sitten pitikin päästä rinteeseen. Edellisestä lumilautailukerrastani on öbaut 20 vuotta aikaa, joten menin suosiolla lasten harjoittelualueelle. Oli kivaa, oli rankkaa ja tärisevillä jaloilla könkätessä arvelin, että seuraavalla reissulla alkeistason lumilautailuharjoitukset on syytä tehdä ennen massiivisia hiihto- ja lumikenkäilyretkiä.

Illan kylpylä- ja uintireissu hoivasi jalkoja ja mieltä. Voit uskoa, että koko matkaseurueemme nukahti ajoissa ja kuorsaus kuului tasaisesti aamuun saakka.

Vielä yksi hiihtolenkki lähtöpäivänä

Ja sitten koitti jo kotiinlähtöpäivä. Paljon jäi tekemättä ja ensimmäisen päivän kitkaiset hiihtoladut kummittelivat mielessä. Vaikka kädet ja jalat painoivat noin tuhatseitsemänsataa kiloa, päätimme vielä kokeilla, miten hyvin suksi luistaisi aurinkoisessa säässä.

Suksimme hätäpäissämme vielä ylös Kellokkaalle ja alas kylälle, hiihdimme kelloa vastaan ja yritimme ehtiä takaisin ennen huoneen luovutusta. Mustaksi merkitty nousu ei ollut enää niin musta, kuin viitisen vuotta sitten, mutta käsittämättömän pitkässä alamäessä auratessa jalat tutisivat myös tänä vuonna.

Lohdutti, kun iäkkäämmät ylämäkeen hiihtelijät kannustivat kauhistunutta laskijaa ja nauratti, kun aika lailla rohkeampi hiihtokumppanini ilmoitti mäen alla odottaneensa minua neljä minuuttia :D

Mitäs sitten, milloin uudestaan?

Näissä pikalomissa on omat hyvät ja huonot puolensa. On kummallista, miten kuvittelen aina ehtiväni tehdä paikan päällä ihan kaiken. Ja toisaalta oletan aina, että sekä minä, että kaikenikäinen matkaseurani jaksamme yhtäkkiä olla fyysisessä liikkeessä ulkoilmassa aamusta iltaan.

Mutta täytyy vielä lopuksi todeta, että en muista milloin olisin nauttinut näin paljon. Ehkä lumeton, pimeä talvi oli salaa vienyt ulkoilumotivaation lähelle nollaa.

Ensi kerralla voisimme lomailla Lapissa vähän pidemmän aikaa. Mahtaisiko olla jo aika hankkia suosikkikohteesta jokin pysyvämpi ratkaisu majoitukseen?

Hoksasin paluumatkalla, että tämä reissu oli kolmas kerta alle vuoden aikana, kun kurvaamme Äkäslompolooon. Ehkä luit aiemman maastopyöräilykirjoituksen? Se löytyy täältä: Äkäslompolo maastopyöräillen.