Anniel.ina

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä. Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla. Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan. Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia? Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä. Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla....

Aurinko paistaa, on lämmin ja kohta muuten surisee. Apua. 

Niin se on, että kun yhtä tekemistä aloittaa, niin jostain toisesta pitää vähentää. Taisin aloittaa kesän. Tietokonepuuhat maistuvat puulta. Keskityn siihen, että uitan koiraa järvessä, sidon makrameeta rannalla tai terassilla. Käyn metsäretkillä. Kastelen pihamustikoita. Tuijotan, kun raparperit kasvavat yhä suuremmiksi. Tai istun soutelemassa...

En ole viherpeukalo. Sellainen viherpeukalo siis, joka loihtisi kukat ja kasvit järjestelmällisiin muodostelmiin taikasormillaan. Sen sijaan teen pihapuuhia niin kuin käsitöitä. Vähän kokeillen, sinne sun tänne roiskien. Joskus onnistuen ja kauniista lopputuloksesta nauttien. Tykkään, kun luonto voittaa ja valikoi sopivimmat kasvit ja puut. Tarkoittaa siis sitä, että olen mm. voikukkanurmikon omistaja, rikkaruohojen viljelijä ja eriskummallisten taimien varjelija. Annan kasvaa vihreää siellä, missä se nyt sitten sattuu tänä vuonna kasvamaan.