Liukulumikenkäilyodotukset olivat kovat: näillä suksilla metsäseikkailu olisi varmasti supermegamahtavaa!
Onneksi liukulumikenkiä voi lainata, sillä niiden hankintahinta on varsin räväkkä. Eli lainasukselot kyydissä ja hyvät, nilkkaa tukevat kengät jalassa suuntasin kohti läheistä metsikköä. Sitä samaa, jossa on kivoja lumikenkulointiin sopivia kiipeilykohtia ja hurjia alamäkiä. Kauniita puita ja upeat maisemat, ihana luonnonrauha. Ei valmiita polkuja, vaan puhdasta lumimaastoa niille, jotka tekevät itse omat reittinsä.
Edellisviikon lumikenkäilyreissuista ja aiemmasta eräladuilla hiihtämisestä (Hiihtoseikkailu) jotain oppineena osasin jo varautua siihen, että todennäköisesti lasken osan hurjista ja vähemmän hurjista alamäistä turvallisesti pyllyni päällä. Laskettelusuksikeikastakin on vierähtänyt jo tovi jos toinenkin, joten tasapainoilu suksien kanssa ei suinkaan ole vahvuuteni. Ja liukulumikenkiähän on usein verrattu laskettelusuksiin.
Mainosten mukaan liukulumikengissä yhdistyvät lumikenkien ja erämaasuksien parhaat ominaisuudet
Liukulumikenkien siteet olivat samanlaiset kuin lumikengissä ja retkiluistimissa. Liukulumikengät oli helppo virittää kiinni omiin kenkiin, vaikkakin kengän koon mukainen "alasäätö" oli hieman turhan jäykkä. Ehkä olisi hyvä ottaa ensi kerralla jokin pieni työkalu avuksi? Entä menivätkö sukset sittenkään oikeisiin jalkoihin, miten päin kiristykset pitikään laittaa?
Sukselot pysyivät hyvin paikallaan tasaisella maalla lähtöviritysten aikana. Mutta heti liikkeellelähdön jälkeen totesin, että liukulumikenkien pito ei ole läheskään lumikenkien veroista. Ylämäessä piti sauvoista ottaa kovasti tukea, jotta liukulumikengät eivät lähteneet viemään alaspäin.
Perinteisten lumikenkien kanssa pääsen helposti ylös vaikka minkämoista mäkeä. Liukulumikengillä taas en päässyt, koska pohjan karvojen pito-ominaisuudet eivät tietenkään vastaa lumikenkien pohjien torahampaita. Lisäksi liukulumikengät olivat liian pitkät niihin nousukohtiin, jotka haluaisin nousta kasvot ylämäkeen päin.
Jos ylämäkinousua miettii hiihtämisen näkökulmasta, olivat liukulumikengät ominaisuuksiltaan eilisen testireissun perusteella hyvin suksimaiset, mutta toimivat pöpelikköhiihdossa tavallisia suksia paremmin. Päätin siis jatkaa liukulumikenkien testaamista enemmänkin hiihdon näkökulmasta ja unohtaa lumikenkiin vertaamisen.
Ehkä liukulumikenkäsukselointia olisi hyvä tehdä poluilla tai hankikantoisilla? Tai pakkaslumella?
Tuore nuoskalumi oli tehokas jalkapaino suksien päällä, joten umpihankihiihto oli hidasta ja yllättävän rankkaa. On hyvä juttu, että kroppa sai samalla uudenlaista liikuntaa! Kun lunta kertyi myös sauvojen sompien päälle, kädetkin saivat osansa lumen painosta.
Lisähaastetta liukulumikenkien testireissuun teki se, että painava lumi piti suksien kärkiä tiukasti otteessaan. Jalkojen nostelu ja liikuttaminen vaati voimaa ja tasapainoilua. Muutamassa kohtaa menin nenälleni, koska suksen kärki ei noussutkaan lumen alta.
Liukulumikengillä ei onnistunut umpihankihiihto metsärinteitä suoraan ylöspäin, koska pohjan karvan pito ei riittänyt pystysuorien rinteiden nousuun. Toki nousut onnistuivat paremmin kuin perinteisillä suksilla varsinkin silloin, kun mäkiä noustiin kiemurrellen tai sivuttain tampaten.
No entä sitten liukuminen? Seikkailuhenkisenä pyrin aina kulkemaan rengasreitin, joten testasin myös laskuominaisuuksia umpihankea vasten. Tasaisella maalla liukuominaisuuksista ei ollut hyötyä, koska paksu nuoskalumikerros hidasti suksien vapaata liikettä.
Alaspäin tullessa kaaduin monta kertaa eteenpäin nenälleni, koska suksien kärjet upposivat hankeen. Liukulumikenkien ohjaus ei onnistunut paksussa umpihangessa, joten vauhdin hidastaminen tai suunnan muuttaminen ei toiminut. Silloin, kun vauhti kasvoi liian suureksi, hillitsin menoa joko pyllyjarrutuksella tai jonkinlaisella muulla lumihankeen heittäytymisellä.
Pyllähdin siis jokaisessa alamäessä. Ja nauroin samalla aivan mahdottomasti! Erityisesti silloin, kun laskin päin kuusenoksaa, kaaduin selälleni ja puu pudotti oksiensa päälle kertyneet lumet päälleni. Siinä sitten pötköttelin kuusen alla, pärskin lunta ja hihitin itsekseni.
Haasteellista hauskanpitoa!
Liukulumikenkäily umpihangessa, nuoskalumessa ja suurissa korkeuseroissa oli haastava, mutta samalla superhauska tapa liikkua talvisessa metsässä. Kokovartalotreeni oli taattu, enkä edes huomannut miten kovasti keho teki töitä samalla, kun keskityin maisemiin ja pystyssä pysymiseen.
Ensimmäinen testikerta oli positiivinen kokemus ja on selvää, että liukulumikengät vaativat vielä hieman harjoittelua ennen kuin saan sukseloinnista irti ne mainosten lupaamat parhaat puolet. Siksi aionkin vielä käydä kokeilemassa, miten sukselointi onnistuu pakkaslumilla.
Onnistuuko alamäkilasku ilman nenälleen kaatumista? Entä ylöspäin kulkeminen, toimiiko suksien pito? Keksinkö uusia hyviä puolia sukseloinnista? Ja onko minulla ehkä ensi talvena omat sukselot ja uudenlainen tapa liikkua talvisessa luonnossa?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!