Siirry pääsisältöön

Liukulumikengät: erämaasukset vai lumikengät?


Tykkään kovasti luonnosta, talvisista metsistä, suksimisesta ja lumikenkäilystä, joten lähdin innolla kokeilemaan näiden talviliikuntamahdollisuuksien yhdistelmää. Eli liukulumikenkiä. Toisin sanoen leveitä karvapohjasuksia. Erämaasuksien ja lumikenkien hybridiä. Tai kotoisammin sukselointia.


Liukulumikenkäilyodotukset olivat kovat: näillä suksilla metsäseikkailu olisi varmasti supermegamahtavaa!


Onneksi liukulumikenkiä voi lainata, sillä niiden hankintahinta on varsin räväkkä. Eli lainasukselot kyydissä ja hyvät, nilkkaa tukevat kengät jalassa suuntasin kohti läheistä metsikköä. Sitä samaa, jossa on kivoja lumikenkulointiin sopivia kiipeilykohtia ja hurjia alamäkiä. Kauniita puita ja upeat maisemat, ihana luonnonrauha. Ei valmiita polkuja, vaan puhdasta lumimaastoa niille, jotka tekevät itse omat reittinsä.

Edellisviikon lumikenkäilyreissuista ja aiemmasta eräladuilla hiihtämisestä (Hiihtoseikkailu) jotain oppineena osasin jo varautua siihen, että todennäköisesti lasken osan hurjista ja vähemmän hurjista alamäistä turvallisesti pyllyni päällä. Laskettelusuksikeikastakin on vierähtänyt jo tovi jos toinenkin, joten tasapainoilu suksien kanssa ei suinkaan ole vahvuuteni. Ja liukulumikenkiähän on usein verrattu laskettelusuksiin.


Mainosten mukaan liukulumikengissä yhdistyvät lumikenkien ja erämaasuksien parhaat ominaisuudet


Liukulumikenkien siteet olivat samanlaiset kuin lumikengissä ja retkiluistimissa. Liukulumikengät oli helppo virittää kiinni omiin kenkiin, vaikkakin kengän koon mukainen "alasäätö" oli hieman turhan jäykkä. Ehkä olisi hyvä ottaa ensi kerralla jokin pieni työkalu avuksi? Entä menivätkö sukset sittenkään oikeisiin jalkoihin, miten päin kiristykset pitikään laittaa?



Sukselot pysyivät hyvin paikallaan tasaisella maalla lähtöviritysten aikana. Mutta heti liikkeellelähdön jälkeen totesin, että liukulumikenkien pito ei ole läheskään lumikenkien veroista. Ylämäessä piti sauvoista ottaa kovasti tukea, jotta liukulumikengät eivät lähteneet viemään alaspäin.

Perinteisten lumikenkien kanssa pääsen helposti ylös vaikka minkämoista mäkeä. Liukulumikengillä taas en päässyt, koska pohjan karvojen pito-ominaisuudet eivät tietenkään vastaa lumikenkien pohjien torahampaita. Lisäksi liukulumikengät olivat liian pitkät niihin nousukohtiin, jotka haluaisin nousta kasvot ylämäkeen päin.



Jos ylämäkinousua miettii hiihtämisen näkökulmasta, olivat liukulumikengät ominaisuuksiltaan eilisen testireissun perusteella hyvin suksimaiset, mutta toimivat pöpelikköhiihdossa tavallisia suksia paremmin. Päätin siis jatkaa liukulumikenkien testaamista enemmänkin hiihdon näkökulmasta ja unohtaa lumikenkiin vertaamisen.

Ehkä liukulumikenkäsukselointia olisi hyvä tehdä poluilla tai hankikantoisilla? Tai pakkaslumella?


Tuore nuoskalumi oli tehokas jalkapaino suksien päällä, joten umpihankihiihto oli hidasta ja yllättävän rankkaa. On hyvä juttu, että kroppa sai samalla uudenlaista liikuntaa! Kun lunta kertyi myös sauvojen sompien päälle, kädetkin saivat osansa lumen painosta.

Lisähaastetta liukulumikenkien testireissuun teki se, että painava lumi piti suksien kärkiä tiukasti otteessaan. Jalkojen nostelu ja liikuttaminen vaati voimaa ja tasapainoilua. Muutamassa kohtaa menin nenälleni, koska suksen kärki ei noussutkaan lumen alta.

Liukulumikengillä ei onnistunut umpihankihiihto metsärinteitä suoraan ylöspäin, koska pohjan karvan pito ei riittänyt pystysuorien rinteiden nousuun. Toki nousut onnistuivat paremmin kuin perinteisillä suksilla varsinkin silloin, kun mäkiä noustiin kiemurrellen tai sivuttain tampaten.

No entä sitten liukuminen? Seikkailuhenkisenä pyrin aina kulkemaan rengasreitin, joten testasin myös laskuominaisuuksia umpihankea vasten. Tasaisella maalla liukuominaisuuksista ei ollut hyötyä, koska paksu nuoskalumikerros hidasti suksien vapaata liikettä.



Alaspäin tullessa kaaduin monta kertaa eteenpäin nenälleni, koska suksien kärjet upposivat hankeen. Liukulumikenkien ohjaus ei onnistunut paksussa umpihangessa, joten vauhdin hidastaminen tai suunnan muuttaminen ei toiminut. Silloin, kun vauhti kasvoi liian suureksi, hillitsin menoa joko pyllyjarrutuksella tai jonkinlaisella muulla lumihankeen heittäytymisellä.

Pyllähdin siis jokaisessa alamäessä. Ja nauroin samalla aivan mahdottomasti! Erityisesti silloin, kun laskin päin kuusenoksaa, kaaduin selälleni ja puu pudotti oksiensa päälle kertyneet lumet päälleni. Siinä sitten pötköttelin kuusen alla, pärskin lunta ja hihitin itsekseni.

Haasteellista hauskanpitoa!


Liukulumikenkäily umpihangessa, nuoskalumessa ja suurissa korkeuseroissa oli haastava, mutta samalla superhauska tapa liikkua talvisessa metsässä. Kokovartalotreeni oli taattu, enkä edes huomannut miten kovasti keho teki töitä samalla, kun keskityin maisemiin ja pystyssä pysymiseen.

Ensimmäinen testikerta oli positiivinen kokemus ja on selvää, että liukulumikengät vaativat vielä hieman harjoittelua ennen kuin saan sukseloinnista irti ne mainosten lupaamat parhaat puolet. Siksi aionkin vielä käydä kokeilemassa, miten sukselointi onnistuu pakkaslumilla.

Onnistuuko alamäkilasku ilman nenälleen kaatumista? Entä ylöspäin kulkeminen, toimiiko suksien pito? Keksinkö uusia hyviä puolia sukseloinnista? Ja onko minulla ehkä ensi talvena omat sukselot ja uudenlainen tapa liikkua talvisessa luonnossa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?