Hakeuduin ICT -osaamisen kurssille oppiakseni puhumaan ja kirjoittamaan koodikieltä. Olen tarvinnut tätä taitoa työelämässä, enkä usko, että koodikielen paremmasta hallinnasta on tulevaisuudessa haittaakaan. Lisäksi halusin salaa päteä oman nuorison silmissä: äitipä osaa koodata!
Ja toki olen pidemmän aikaa ollut tekniikkaan kallellaan. Kun omalla kohdallani tein isoja uravalintoja, ei vielä ollut kovin muodikasta olla nörttitietokonetyttö. Ja vielä tänäkin päivänä suurin osa tutuista oli kovin hämillään kertoessani koodaushaaveistani ja koulutukseen pääsystä - niin piilossa olen osaamiseni pitänyt! Muutamia kommentteja mainitakseni:
Lähipiirini sen sijaan ei ollut ollenkaan ihmeissään. Ehkä he ovat kuunnelleet tekniikkahörhöilyäni vähän liikaakin - yhtäkkiä pitää saada uusi pelikonsoli, kun hyvä peli on julkaistu juuri sille laitteelle, sitten ois tosi hyvä olla robotti-imuri, vr-lasit ja heti sen perään kipitän täpinöissäni retropeliareenalle.
Olen ollut useimmiten se, joka korjaa kotiverkon, asentaa perustietokonejutut, huoltaa puhelimet, saa bluetoothlaitteet vörkkimään, sekä telkusta kanavat ja inputit näkymään. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea työelämässä olen askarrellut...
Koodauksen opettelusta kurssin avulla kirjoitin jo täällä: Koodausta. Olen törmännyt useassa eri somettimessa siihen, että koodauksen pikaopettelu kiinnostelee nyt aika monia. Vai onkohan työvoimapulalla osuutta asiaan? Mene ja tiedä. Omalta osaltani taas nyt, kun lähipäivät on taputeltu, on hyvä pohtia mitä koodauskurssista jäi käteen.
Olin valtavan ylpeä ensimmäisistä kirjoittamistani koodipätkistä ja siitä, kun opin hyödyntämään työkaluja. Esim. Visual Studio Code (joka kaatuu ärsyttävän usein, jos on monta ikkunaa ja serveriä auki), MySQL Workbench (käyttölogiikka on vähän eriskummallinen), Bitbucket (on joo tunnukset ja siellä on kloonausta ja kaikkea) ja Postman (ei tultu vielä ihan sinuttelutasolle saakka, kommunikointi on tasoa get-post-put ja kokeillaan kaikkea) tarjoavat jo hyvän pohjan itseopiskeluun.
Mielenkiintoisimmat kokemukset ja flowfiilikset tulivat React Native -osaamisesta. Aloin ymmärtää itselleni uutta tapaa jäsentää kokonaisuuksia, kirjastoja, nodejuttuja ja varsinkin sitä, mille asiat näyttävät sovelluksessa. Kuinka voi päivittää jotain komponenttia rikkomatta koodikokonaisuutta.
Koodausvalaistumiseni otti isoja askeleita nimenomaan Reactin Nativen avulla - nautin siitä, että kirjoittamani koodi tulee visuaalisesti näkyväksi. Edellyttäen, että syntax error ei latista tunnelmaa kesken kaiken.
Kun yhdistimme kaikkea oppimaamme projektikokonaisuudeksi, päädyimme rakentamaan koko porukan yhteisenä tiiminä kivan liikuntaan liittyvän sovelluksen. Otin itselleni fronttipuolen nakin, koska halusin kehittyä nimenomaan React Nativen kanssa työskentelyssä.
Haastavinta oli ehkä rajapintakutsujen pohtiminen ja niiden oikeaoppinen kirjoittaminen. Lyhyessä koulutuksessa tämän rajapintakentän laajuus pääsi yllättämään, ja nyt lähipäivien jälkeen ainakin minun tulisi kerrata huolella this.props.asioita.
Kasasin myös säädataan perustuvan, ikioman sovelluksen koulutuksen aikana. Tämän sovelluksen ajattelin lapseni omaan käyttöön, helpottamaan arkisissa asioissa. Ja aijettä se fiilis, kun viime perjantaina sain webbipohjaisen sääsoftani lopultakin ulkoiselle palvelimelle! Puhumattakaan siitä nousujohteisesta tunnelmasta, kun sain esitellä ko. tuotosta perheelleni <3
Opiskelisin etukäteen netin maailmasta JavaScriptin, HTML:n ja CSS:n alkeita. Miettisin oman projektin, johon työntäisin soveltuvin osin kaikki kurssilla oppimani asiat. Kirjoittaisin kirjatolkulla muistiinpanoja. Hankkisin läppärin, jonka akku toimii (tai jossa ylipäätään on akku!). Kiinnittäisin enemmän huomiota omaan työergonomiaan, selkäsärkyjen ja hartiakipujen välttämiseksi. Ja kirjoittaisin oppimispäiväkirjaa koko kurssin ajan, enkä vain puoleen väliin saakka.
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koodauksen oppiminen, niinkuin minkä tahansa muunkin laajan kokonaisuuden haltuunotto, ei voi tapahtua nopeasti. Viisaus kertyy ajan myötä, osaamisen lisääntyessä ja kypsyyden kasvaessa. Lopulta luovuus kyllä pääsee valloilleen, mutta ensin on opeteltava perusteet huolella.
Ja toki olen pidemmän aikaa ollut tekniikkaan kallellaan. Kun omalla kohdallani tein isoja uravalintoja, ei vielä ollut kovin muodikasta olla nörttitietokonetyttö. Ja vielä tänäkin päivänä suurin osa tutuista oli kovin hämillään kertoessani koodaushaaveistani ja koulutukseen pääsystä - niin piilossa olen osaamiseni pitänyt! Muutamia kommentteja mainitakseni:
"No hyi!"
"Mua ei kyllä vois vähempää kiinnostaa."
"Miksi 😲!?"
Lähipiirini sen sijaan ei ollut ollenkaan ihmeissään. Ehkä he ovat kuunnelleet tekniikkahörhöilyäni vähän liikaakin - yhtäkkiä pitää saada uusi pelikonsoli, kun hyvä peli on julkaistu juuri sille laitteelle, sitten ois tosi hyvä olla robotti-imuri, vr-lasit ja heti sen perään kipitän täpinöissäni retropeliareenalle.
Olen ollut useimmiten se, joka korjaa kotiverkon, asentaa perustietokonejutut, huoltaa puhelimet, saa bluetoothlaitteet vörkkimään, sekä telkusta kanavat ja inputit näkymään. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea työelämässä olen askarrellut...
Koodauksen opettelusta kurssin avulla kirjoitin jo täällä: Koodausta. Olen törmännyt useassa eri somettimessa siihen, että koodauksen pikaopettelu kiinnostelee nyt aika monia. Vai onkohan työvoimapulalla osuutta asiaan? Mene ja tiedä. Omalta osaltani taas nyt, kun lähipäivät on taputeltu, on hyvä pohtia mitä koodauskurssista jäi käteen.
Olin valtavan ylpeä ensimmäisistä kirjoittamistani koodipätkistä ja siitä, kun opin hyödyntämään työkaluja. Esim. Visual Studio Code (joka kaatuu ärsyttävän usein, jos on monta ikkunaa ja serveriä auki), MySQL Workbench (käyttölogiikka on vähän eriskummallinen), Bitbucket (on joo tunnukset ja siellä on kloonausta ja kaikkea) ja Postman (ei tultu vielä ihan sinuttelutasolle saakka, kommunikointi on tasoa get-post-put ja kokeillaan kaikkea) tarjoavat jo hyvän pohjan itseopiskeluun.
Ehkä tärkein anti näiden työkalujen osalta on se, että kolmen kuukauden aikana opin sukkuloimaan sovellusten sisällä ja tiedän suurinpiirtein, miten eri sovelluksia voi hyödyntää yhdessä.
Mielenkiintoisimmat kokemukset ja flowfiilikset tulivat React Native -osaamisesta. Aloin ymmärtää itselleni uutta tapaa jäsentää kokonaisuuksia, kirjastoja, nodejuttuja ja varsinkin sitä, mille asiat näyttävät sovelluksessa. Kuinka voi päivittää jotain komponenttia rikkomatta koodikokonaisuutta.
Koodausvalaistumiseni otti isoja askeleita nimenomaan Reactin Nativen avulla - nautin siitä, että kirjoittamani koodi tulee visuaalisesti näkyväksi. Edellyttäen, että syntax error ei latista tunnelmaa kesken kaiken.
 |
| Ruudunkaappaus Instagram -tarinasta yhdeltä perjantai-illalta, kun sain sovelluksen nappulan toimimaan jotenkuten. |
Kun yhdistimme kaikkea oppimaamme projektikokonaisuudeksi, päädyimme rakentamaan koko porukan yhteisenä tiiminä kivan liikuntaan liittyvän sovelluksen. Otin itselleni fronttipuolen nakin, koska halusin kehittyä nimenomaan React Nativen kanssa työskentelyssä.
Haastavinta oli ehkä rajapintakutsujen pohtiminen ja niiden oikeaoppinen kirjoittaminen. Lyhyessä koulutuksessa tämän rajapintakentän laajuus pääsi yllättämään, ja nyt lähipäivien jälkeen ainakin minun tulisi kerrata huolella this.props.asioita.
Kasasin myös säädataan perustuvan, ikioman sovelluksen koulutuksen aikana. Tämän sovelluksen ajattelin lapseni omaan käyttöön, helpottamaan arkisissa asioissa. Ja aijettä se fiilis, kun viime perjantaina sain webbipohjaisen sääsoftani lopultakin ulkoiselle palvelimelle! Puhumattakaan siitä nousujohteisesta tunnelmasta, kun sain esitellä ko. tuotosta perheelleni <3
Jää muuten Hello Worldit kakkoseksi, kun ruudulle renderöityy itsepiirrettyjä kuvia, rajapinta-apin avulla haettua dataa, omilla algoritmeilla tuotettua pientä, mutta niin merkityksellistä lisäarvoa!
Mitä tekisin toisin, jos nyt menisin uudelleen vastaavaan ICT -alan koulutukseen?
Opiskelisin etukäteen netin maailmasta JavaScriptin, HTML:n ja CSS:n alkeita. Miettisin oman projektin, johon työntäisin soveltuvin osin kaikki kurssilla oppimani asiat. Kirjoittaisin kirjatolkulla muistiinpanoja. Hankkisin läppärin, jonka akku toimii (tai jossa ylipäätään on akku!). Kiinnittäisin enemmän huomiota omaan työergonomiaan, selkäsärkyjen ja hartiakipujen välttämiseksi. Ja kirjoittaisin oppimispäiväkirjaa koko kurssin ajan, enkä vain puoleen väliin saakka.
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koodauksen oppiminen, niinkuin minkä tahansa muunkin laajan kokonaisuuden haltuunotto, ei voi tapahtua nopeasti. Viisaus kertyy ajan myötä, osaamisen lisääntyessä ja kypsyyden kasvaessa. Lopulta luovuus kyllä pääsee valloilleen, mutta ensin on opeteltava perusteet huolella.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!