Sähköavusteinen fatbike: kokemattoman pyöräilijän maastopyöräilyinto

Käytiin Lapissa, Sallatunturilla. Ollaan käyty aiemminkin ja liikuttu luontoreittejä pitkin lähinnä jalkaisin. Tykkään Sallatunturin maisemista ja siitä, että ympärillä on mahdottoman hiljaista ja rauhallista.

Koska tämän kesän Lapin reissumme aikaan oli keskikesän juhla, juhannusviikonloppu, halusimme vähän juhlistaa reissua tekemällä jotain erityistä.

Vuokrasimme juhlan kunniaksi koko viikonlopuksi käyttöömme sähköavusteiset fatbiket.

Ja kyllä mua sitten jännitti.

Ensinnäkin siksi, että olen tänä kesänä pyöräillyt vain kerran ja senkin asfalttitietä turvallisesti omalla kolmevaihteisella, jalkajarrullisella kevytrunkoisella mummopyörälläni. Mainittakoon, että sain (lue: jouduin) teiniaikoina pyöräilemään niin paljon, että vihasin monta vuotta koko liikuntamuotoa.

Toiseksikin jännitin siitä syystä, että sähköavusteisessa pyörässä tuntui olevan aika monta nappulaa. Niiden käyttö olisi hallittava samaan aikaan, kun harjoittelen ajamaan oikealla maastopyörällä.

Kolmas jänskätyksen aihe oli ympäröivät maastot korkeuseroineen. Arvelin, että maastopyöräänsä taidolla käsittelevä matkakumppanini kokisi kanssani henkisen näivettymisen, jos en uskaltautuisi vaativampiin luontoseikkailuihin läskipyöräni kanssa.

Neljäs jännitys: miten fyysinen kuntoni kestää ison pyörän polkemisen?

Opin hetkessä fatbiken perushallinnan, mutta hyödyt sain irti vasta seuraavana päivänä. 

En ehkä ollut se ketterin pyörän käsittelijä, mutta osasin ihan hienosti vaihtaa vaihdetta ykkösen ja seiskan välimaastoissa, ja jarruttaa joko etu- tai takajarrulla ennen mutkia.

Sähköavusteisuudessa oli viisi eri tasoa, joita vaihdettiin vasemman käden peukalolla ohjaustangossa kiinni olevasta laitteesta. Ensimmäisen päivän lähes kolmenkymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen osasin jo mukiinmenevästi löytää optimaalisimmat vaihde- ja avusteisuustasoyhdistelmät.

Ajoimme heti vuokraliikkeen pihasta Sallatunturiin rinnettä ylös ja laskeuduimme hiekkatietä alas. Olihan se nousu kieltämättä rankkaa ja hiki virtasi, varsinkin kun en oikein ymmärtänyt ottaa kaikkea hyötyä sähköavusteisuudesta käyttööni. Ylhäällä tunsinkin itseni vähintään maratoonariksi! Ja alaspäin tulin kävelyvauhtiakin hitaammin jarrut vinkuen, koska en uskaltanut ajaa kovaa.

Illalla suuntasimme poropuiston 17km lenkille, jossa viiletin jo kokeneen konkarin tavoin pitkin metsäautoteitä. Polkupyörän tietokone näytti parhaimmillaan lähes 30km/h. Reidet menivät hapoille ja pyllyyn sattui, mutta vauhdin hurma, raikas ilma ja puhdas, kaunis ympäristö veivät voiton. Ihanaa oli pyöräillä juhannusaaton auringon turvin laavulle, nuotion äärelle!

Jos tämä ei ole liikuntaa, mikä sitten on?

Juhannuspäivänä olin kankea kuin rautakanki. Kroppa ei todentotta ole tottunut polkupyöräilyyn. Silti lähdin reippaasti pidemmälle pyöräretkelle ja jalat vapisten poljin pyörää eteenpäin, kunnes yhtäkkiä pyöräily tuntuikin kevyelle - eilispäivän kokemusten myötä osasin jo hyödyntää pyörän ominaisuuksia erilaisissa maastoissa.

Tarkoituksena oli ensin tehdä vain 23km rengasreitti Sallan kylälle ja takaisin, mutta kolmetuntisen reissumme päätteeksi mittarissa komeili jo yli 30km. Seikkailimme pyörinemme metsäautoteitä, merkittyjä pyöräreittejä, pururatoja, pitkospuita ja loppuhuipennuksena ajoimme suon läpi. Jos joku joskus haluaa testata oman fyysisen kuntonsa, suosittelen kokeilemaan suopyöräilyä...huh huh, en voi muuta sanoa!

Kolmas pyöräilypäivä oli jo pakko ottaa vähän kevyemmin. Pyöräilimme Sallatunturin lähimaastossa hiekkateitä ja metsäpolkuja pitkin, ja jätimme suon kahlaamiset sillä kertaa väliin. Bongasimme myös pöllämystyneen poron ihmettelemästä tien viereltä. Ehkä meidän menopelimme näytti sen silmissä kaupunkilaisten humpuukilta?

Sähköavusteisen fatbiken kanssa Lapin lomasta tuli tällä kertaa liikuntaloma.

Ja ehdottomasti hyvä sellainen! Miten ihana tunne olikaan kulkea tukevan pyörän kyydissä uusia seikkailuja kohti ja olla samalla luonnon äärellä. Tuntea suon tuoksu, ihmetellä poroja (huom. nähtiin koko viikonlopun pyöräretkillä yhteensä 2 kpl poroja...), pysähtyä virtaavan veden äärelle.

Fatbikella ajaminen onnistui näköjään hyvin vähän kokemattomalta ja aralta(?) pyöräilijältä. Sähköavusteisuus teki pyöräilystä nautittavaa, vaikka liikkuminen vaatikin fyysistä kuntoa. Pyöräily ei silti kovissakaan ylämäissä tuntunut mahdottomalta. Ennen kaikkea oli vain jännittävää kokeilla omia rajojaan ja löytää uusia reittejä, laavuja, maisemia. Ja antaa nenän näyttää, minne seuraavaksi mennään.