Siirry pääsisältöön

Kiilopää koiran kanssa patikoiden ja maastopyöräilyä lappilaisessa maastossa

Viime torstaina auto pakattiin taas ääriään myöten täyteen ja nokka käännettiin kohti pohjoista.

Halusimme päästä nauttimaan ruskasta muutamalla uudella elämyksellä: ensimmäistä kertaa minulla oli mukana koira telttailuretkellä Lapissa ja ensimmäistä kertaa autoon sidottiin myös omat maastopyörät.

Määränpäänämme oli Kiilopää. Ja koska sinne oli aika pitkä ajomatka, päätimme kiertää Haaparannan kautta. Tunti sinne tai tänne, eikös!

...ja matkalla muistin, että ainiin, koiran kanssa ei tosiaan voi vaihtaa maata ihan tuostanoinvaan. Jäimme siis dalmatiankoiraherran kanssa vain haistelemaan Ruotsin tuoksuja Tornion puolelle.

Kello lähenteli jo puoltayötä, kun olimme Sodankylässä. Ukkonen salamoi edessä lepäävällä mustalla yötaivaalla. Harmittelin ensin pilvistä säätä ja tähtien näkymättömyyttä, mutta salamoiden välkehdintä syyskuun yössä oli kertakaikkisen upea näky.


Sodankylän jälkeen etsimme rauhallisen pikkutien, jossa voisimme nukkua autossa aamuun saakka. 


Vähän kyllä jännitti, miten yö sujuu isohkon koiran kanssa farmariauton takakontissa nukkuen. Varsinkin, kun koira vartioi mielellään, eikä se ole aiemmin nukkunut autossa.

Kun yön pimeydessä kuvittelimme löytäneemme sopivan paikan, siirsimme auton takapenkin tavaramäärät etupenkeille, käänsimme takapenkin osittain alas, puin koiralle villapuvun yöksi ja tein sille peitosta makuupussin.

Itse nukuimme retkipatjoilla ja makuupusseissa siinä kolossa, minkä käännetyt takapenkit mahdollistivat. Virhe. Koira kyllä nukkui ihan ookoosti ja tilavasti, mutta ihmiset olivat aamulla herätessään kankeita kuin suolapatsaat.

Metsä, johon auton parkkeerasimme, oli kuitenkin kovin nätti ja rauhallinen.



Onneksi suomalaisilla on sellainen ominaisuus kuin sisu, joten emme antaneet huonosti nukutun yön vaikuttaa seuraavaan päivään.

Lähdimme heti herättyämme ajelemaan eteenpäin. Pysähdyimme matkan varrelle osuneen järven äärelle aamupalan merkeissä. Kahvi keitettiin retkikeittimessä auringon lämmittäessä syksyn kauneimman päivän alkua. Ja ruskan monet värit antoivat maisemalle upeat kehykset.



Ja todentotta kaunis päivä siitä tulikin! 


Perillä Kiilopäässä laitoimme teltan leirintäalueen kauimpaan kohtaan koiran ehdoilla ja pian olimme valmiit patikkaretkelle.

Koira pukeutui varmuuden vuoksi kevyeen haalariinsa (dalmatiankoirilla ei ole pohjavillaa ja pohjoisen tuntureilla on kova tuuli), uusiin hienoihin kenkiinsä (herralla on herkät tassunpohjat, joten en halunnut riskeerata reissua kipeiden anturoiden vuoksi) ja otti mukaan aimo annoksen yli-innokasta retkeilymieltä.

Ehkä Lapin tuoksut olivat koiran mielestä hyvin inspiroivia?



Kävelimme Luulammen reittiä, pysähtelimme ihastelemaan maisemia, tervehdimme vastaantulijoita - joita oli paljon - ja evästelimme Luulammen tulistelupaikalla. Sieltä matkamme jatkui kohti Rumakurun vanhaa laavua ja Ahopään reittiä pitkin takaisin Kiilopäähän.

Kertokoot seuraavat kuvat enemmän kuin tuhat sanaa...










Parasta valitsemallamme reitillä olivat upeat maisemat, lukematon määrä kirkasvetisiä puroja ylityksineen ja auringonlaskun ihastelu korkealta tuntureiden päältä.

Ja jos koiralta kysytään, loppuhuipennuksena nähdyt porot olivat koko reissun parhautta. Poron jätöksillä herkuttelun lisäksi!

Päivän 16 km mittainen patikointi ja autossa huonosti nukuttu yö väsyttivät meitä kaikkia, joten iltapalat syötiin ajoissa ja kömmittiin nukkumaan. Telttayötä varten pukeuduimme lämpimästi ja koira käärittiin villapaitaan ja peittoon.

Kaikilla oli lämmin ja mukava nukkua rauhallisessa ympäristössä luonnon äärellä.

Seuraava päivä alkoi tihkusateen merkeissä, joten annoimme koiran jäädä vielä lepäämään ja suuntasimme mukana kuljetettujen polkupyöriemme kanssa maastopyöräretkelle. 


Tarkoituksena oli ajella helppo reitti Kakslauttaseen ja takaisin, mutta harhauduimme innoissamme tutkimaan virtaavan veden toista puolta lasi-iglujen ihastelun jälkeen.

Metsäpolut kutsuivat ja houkuttelivat kokeilemaan omia rajoja. Ihan hyvä niin!




Loppujen lopuksi ajelimmekin pikkuruisia poropolkuja ja uria pitkin ikuisuudelta tuntuneen matkan. Luonto oli kaunis, eikä muita retkeilijöitä näkynyt.

Onneksi kansallispuiston ulkopuolella sai ymmärtääkseni ajella vähän pienemmissäkin urissa, kun taas kansallispuistossa on lupa ajella vain merkityillä reiteillä.

Lopulta ylitimme joen pyörät kainalossa, koska emme löytäneet siltaa, joka veisi meidän Kiilopään puolelle. Matkaa kertyi  yhteensä 18 km vaihtelevissa maastoissa, joten tällaiselle maastopyöräilyä aloittelevalle (ks. Fatbike -testailua Sallatunturilla) reissu oli hurjan rankka.

Mutta upea kokemus silti, maastopyöräily on niinniinniin kivaa!


Lepohetken eli Saariselälle tehdyn autoajelun jälkeen kiipesimme vielä pimeän laskeutuessa Kiilopään huipulle. 


Koira katseli meitä ihmeissään, koska illan tullen Lappiin kulkeutunut myrskytuuli huusi korvissa ja vesipisarat nipistelivät osuessaan vaakatasossa koiran kuonoon ja ihmisten poskipäihin.

Mutta tulipahan Kiilopää huiputettua! Ja elämässä pitää olla vähän jännitystä, eikös?




Seuraavana yönä meillä kaikilla oli kovan tuulen vuoksi teltassa kylmä. Ja minua kieltämättä vähän pelotti, kun tuuli heilutteli telttakankaita. Hyvin kiinnitetty, topakka teltta kuitenkin pysyi rauhallisena paikallaan ja taittoi ulkopuolelle jäävän kylmän viiman terävimmän kärjen.

Hyvä teltta on kyllä ehdoton edellytys tällaiseen reissaamiseen silloin, kun kesähelteistä ei ole tietoakaan! Onneksi meillä oli vielä ylimääräinen makuupussi mukana ja sen alla tavoitin lämpimät unet.

Syksyinen reissu pohjoiseen onnistui oikein hyvin, vaikka kylmänarka kaupunkilaiskoirakin oli mukana. 


Dalmatiankoiraherra osasi tällä reissulla olla oma itsensä sekä retkeillessä, että leirintäalueen puolella, aivan kuten keväällä tekemällämme Hangon reissulla. Totesin tämänkin reissun jälkeen, että on hyvin tärkeää pakata myös koiralle mukaan retkeilyyn, säähän ja ulkonukkumiseen sopivat varusteet, sekä huolehtia reilusta muonituksesta.


Koko retkiseurueemme nautti syksyisestä telttailuretkestä pohjoisen maisemiin.

Koira tykkäsi Lapin luonnosta todennäköisesti jopa enemmän kuin me ihmiset - jos se edes on mahdollista. Koira sai nuuskutella luontoa, ihmetellä toisia retkeilijöitä ja kuunnella maailman menoa, sekä nukkua omien ihmisten vieressä lämpimiin peittoihin

Meidän ihmisten näkökulmasta taas patikointi oli tosi helppoa ja miellyttävää, maisemat kauniit, reitit hyvin merkittyjä. Varsinkin alkuillasta, kun poluilla oli vähemmän muita retkeilijöitä, saimme nauttia erämaan rauhasta ihan omissa oloissamme.

Maastopyöräilyn osalta Lapin luontoon on päästävä pikimmiten uudelleen. On se vaan niin hauska laji ja elämyksellisyys on taattu <3 Osaisikohan joku suositella seuraavaa kohdetta tai reittiä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?