Siirry pääsisältöön

Kirjoittamispohdintoja Saara Turusen Sivuhenkilö -kirjan jälkeen


Saara Turusen Sivuhenkilö -romaani on nyt in. Kirja herättää ajatuksia ehkä siksi, että siinä haastetaan kirjallisuuden parissa toimivia henkilöitä. Ja kärjistetään tasa-arvoasioita. Pohditaan ammattiin liittyvää yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Kerrotaan, että omassa ammatissaan voi kärsiä heikosta itsetunnosta.

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka luin melkein yhdellä kertaa. Hyvä kirja siis, eikä ollenkaan sellainen mikä jäisi pyörimään pöydältä toiselle (blogissa: En lue tylsiä kirjoja). Sitä paitsi aihe tuli niin kovin lähelle.

Tunnistin Sivuhenkilön päähenkilön tunnemyrskyt ja ilahduin, että Saara Turunen teki näkyväksi kirjoittamisen epävarmuuden maailman. Vaikka en olekaan kirjailija, enkä kyllä kirjallisuuden ammattilainenkaan, tunnistan kirjassa mainitut ilon ja onnistumisen tunteet, mutta myös pelon ja jänskätyksen julkaisuhetkellä ja sen jälkeen.


Joskus kirjoituspuuhissa tuntuu onneksi tälle: on ihanan rauhallista! Kuvan otin Halmstadissa.

Kirjoitin noin vuosi sitten kirjoittamisopintojen alkaessa pohdinnan, joka löytyy myös täältä: Saanko olla epätäydellinen? Mietin opintojen alkutaipaleella paljon kirjoittamiseen liittyvää epävarmuutta.

Tunnustan, että minä pelkään edelleen mörököllikriitikoita. Mielestäni niitä voi kasvaa ihan jokaisessa puskassa. Kirjoitan ja odotan palautetta, mutta kun kohtaan henkilökohtaiseen tekstiin liittyvää kritiikkiä, iskee valtava häpeä. Kirjoituskrapula ja -morkkis. Mitä oikein itsestäni luulin, kun noin ilmaisin asiani. Entä, jos julkaisenkin jotain väärää, omituisen mielipiteen.

Sivuhenkilö -kirjan aikana minusta ei tuntunut sille, että olisin ajoittain iskevän julkaisupelon ja sen aikaansaamien kirjoitusblokkien kanssa yksin. Taitaa meitä olla muitakin, koska jostainhan kirjakin on saanut aiheensa.

Puhuimme kirjoittamisesta ystäväni kanssa ja päädyimme siihen, että kirjoitettu asia mielletään jollain tapaa ikuiseksi. Siitäkin huolimatta, että tekstivirta on netissä aika mahdottoman suuri ja eläväinen.

Toki sitä sietääkin miettiä, mitä itsestään ikuisuuteen jättää. Mutta onpa muuten hurjan suuri painotaakka kirjoittamisella! Ei ihme, että monilla luova kirjoittaminen jää koulun äikkätuntien jälkeen kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Vähän niin kuin liikunta niiltä, joilla kouluaikojen liikkatunnit eivät menneet ihan putkeen.

Onpa rohkeaa, mietin, kun luin Sivuhenkilöä eteenpäin. Turunen teki sen, mistä itsekin toisinaan haaveilen. Hän kirjoitti vain siitä, mikä hänessä itsessään herättää ristiriitaisia tunteita. Turunen kirjoitti epätoivon ja kummallisen elämässä ajelehtimisen aallokosta ja kriitikosta.

En tiennyt lukiessani, että kriitikko on oikeasti olemassa. Ilman viikonlopun lehdessä ollutta kriitikon omaa juttua olisin pitänyt Sivuhenkilö -teosta fiktiivisenä. Nyt en enää tiedä, mikä sitten oli totta ja mikä ei. Enkä muuten haluakaan tietää.

Faktan ja fiktion sekoittaminen on kovin mielenkiintoinen tapa kirjoittaa ja käsitellä vaikeitakin aiheita. Silloin oma sisin on ehkä enemmän piilossa niiltä kaikkein terävimmiltä kritiikeiltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?