Siirry pääsisältöön

Koira sairastaa ja voi hyvänen aika se huolen määrä!

Päikkäritorkkujen läpi puski ääni olkkarista: kruuh klok kruuh klok kruuh klok...
Kruuh klok on herätyskello, jonka ansiosta minäkin suoriudun saman tien liikkeelle. Torkkutoimintoa ei ole.
Kruuh klok on varoitusääni siitä, että noin 5-10 sekunnin sisällä jossain päin huushollia on iso sotku.
Kruuh klok on myös kutsuhuuto ja avunpyyntö. Se on Ukko-koiran tapa kertoa, että "Mami, tule auttamaan, minulla on paha olla."


Minun koira <3 Ukon kanssa ei ole tylsää. On suuria tunteita, hyvässä ja pahassa. 

Ja niin käynnistyi koiran tapahtumarikas sairastustunti.


Koira näytti tosi kipeälle, valitti, kakoi, vaelsi, sen vatsaa kouristi ja päässä heikotti. Omistajan unenpöpperökin karisi nopsaan, kun yritin lohduttaa koiraa ja samalla damagecontrollerin roolissa edes vähän suojata kodin pintoja. Jälkimmäinen oli kyllä ihan sivuseikka, mutta no, tulipahan omassa vouhotuksessa tehtyä samalla monta asiaa. Oheistoimintaa, kun huoli valtaa mielen.

Ukko on aika herkkä herra. Vaikka moni ei sen olemuksesta päällepäin uskoisi, on Ukolla monia asioita, joista se ei koe selviävänsä itsenäisesti. Yksi tällaisista asioista on sairastaminen. Paha olo ja kipu aiheuttaa Ukolle ison stressitilan. Silloin minun on syytä olla lohduttamassa ja kuiskuttelemassa sille rauhoittavia sanoja.

Ukko on koiristani ensimmäinen, joka näyttää kipunsa ja mielipiteensä voimakkaasti. Yleensä sen ilmaisemat tuntemukset kannattaakin ajatella suhteessa todellisiin tapahtumiin. Esim. ulkoillessa yllättävän, äkillisen kesäisen vesisateen aikaansaama kiljahdus (siis samanlainen ääni kuin kipujen yhteydessä) ei vaadi mittavia toimenpiteitä, sen sijaan pelkkä "No höpöhöpö, Ukko, se on vaan vettä!" -lausahduksen toteaminen riittää.

Eilen oli kuitenkin huoliasioita, joista selvisimme loppujen lopuksi säikähdyksellä. Ja kohtuullisella pyykkivuorella (onneksi on kuivausrumpu).

Mutta jäin miettimään sitä huolta ja tunnemyrskyä, jonka lemmikin sairastaminen saa aikaan omistajassa.



Vaikka olen kokenut koiranomistaja, menin huolesta pöpiksi ja tunsin itseni avuttomaksi ja kädettömäksi. En edes muistanut mitään koiran ensiapuun liittyviä ohjeistuksia.

Vauhkona etsin netistä tietoa ja samaan aikaan yritin lohduttaa koiraani. Kuiskuttelin Ukolle (ja itselleni) "Ei hätää, shhhh, kyllä se kohta helpottaa, mami on tässä...". Lähetin viestejä ystävilleni siitä, että koira sairastaa ja minulla on huoli.

Siis voi hyvänen aika.

Pelkäsin vatsalaukun kiertymää, koska ruoka-ajasta oli juurikin tunnin verran. En tiennyt, miten saisin kannettua tauotta oksentavan koiran autoon. En tiennyt, onko meillä normaali pahoinvointitilanne vai akuutti eläinlääkärin apua vaativa hätä.

Tsekkailin ikeniä ja tarkkailin kylkiä. Tarkastelin silmiä ja yleistä olotilan muutosta. Heiluuko häntä vatsan kouristelujen välillä, onko koira valpas, jaksaako sen katse seurata minua? Kokeilin vatsalaukun seutua kevyesti. Ihan tyhjä, huh.

Koska oma mieli myllersi ja tilanne oli varsin tapahtumarikas, en osannut ajatella järkevästi.

En tiennyt, miten voin soittaa mihinkään viralliseen avuntarjoajapaikkaan ja olla samaan aikaan koirani tukena. Mietin, miten voisin helpottaa koirani oloa ja kertoa sille, että olen läsnä. Mietin, miten kiva olisi, jos eläinlääkärin voisi soittaa kotiin. Olisipa hyvä, jos sairastavaa koiraa ei tarvitsisi stressata lisää.


Miksi suhtauduin näin voimakkaasti koirani sairastamiseen?

Entä miksi hyppelehdin kuin keisarin palvelijatar pitelemään ykäpussia, rapsuttamaan samalla korvan takaa ja lohduttamaan kauniilla sanoilla huonovointista koiraa? 



Kun pikkuhiljaa aloin rauhoittua ja Ukko heilutteli jo häntäänsä, löysin vihdoin järjen äänen. Koirani paras asiantuntija olen minä itse. Dalluherrani on hermoilevaa sorttia, joten päättelin tilanteen olevan rauhoittumaan päin, kun koira asettui jo rennosti lepäilemään. Koska Ukko on taipuvainen dramaattiseen tunneilmaisuun, on levollisuus meillä oikein hyvä merkki siitä, että asiat on kunnossa.

Ukko tosin parkkeerasi itsensä ihan minun jalkaani vasten. Se taisi kokea olonsa vielä aikalailla turvattomaksi. Tai sitten Ukko arveli, että minä tarvitsen sen tukea kaiken hermoiluni vuoksi. Rauhoituimme silti molemmat.

Olen monta kertaa ollut mukana pohtimassa, kun jonkun läheisen ystäväni koiralla on pienempi haaveri tai mietityttävä terveysasia. Tilanteissa, joissa ei olla ihan varmoja tarvitaanko ammattilaisen apua, on luontevaa kysyä mielipidettä tutulta ja luotettavalta henkilöltä. Saada puolueeton näkemys tasoittamaan omaa hössöttyneisyyttä ja pohtia yhdessä tilanteen vakavuusastetta.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tuntea oma koira ja sen tapa olla olemassa. Katsoa koiraa silmiin ja asettua sen asemaan. On hyvä olla omistajan roolissa tilanteen tasalla. Lohduttaa koiraa, olla sille läsnä ja tarvittaessa hankkia ammattilaisen apua viipymättä.


Meillä aloitettiin paasto ja koira on jo oma ihana itsensä!



Tarkkailen Ukon fiiliksiä, toteutan asteittaista ruokinnan palauttamista ja pidämme parit lepopäivät liikunnasta. Emme kuljeta mahdollista vatsatautipöpöä keväisille tienvarsille, vaan ulkoilemme jossain vähän syrjemmässä.

Taidamme silti tasoittaa ruoka-aikoja siten, että jatkossa Ukko saa sapuskansa kolmeen osaan jaettuna. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja jos tilanne toistuu, menemme käymään tarkistuksessa. Vaikka se sitten hermostuttaisikin meitä molempia. 

Kommentit

  1. Eläimen sairastaminen huolettaa todella omistajaansa ja toki muitakin, jotka tuntevat eläimen. Eläimet kuten ihmisetkin reagoivat niin eri tavoin kiputiloihin.

    VastaaPoista
  2. Aivan. Olen ihan hyvilläni siitä, että meillä kipu näkyy ja kuuluu, vaikkakin joskus vähän liioitellusti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?