Makramee, aivot solmuun ja solmut seinälle?

Voihan luomisen ilo!

Olen innoissani, vaikka käsiin sattuu ja hartiat ovat ennenkuulumattoman jumissa. Ilmoilla leijuu uusia ajatuksia. Aistittavana on luomisen iloa ja hillitöntä tekemisen vimmaa.

Lähipäivinä olen tehnyt oikeastaan pelkkiä solmuja, jos muutamaa muuta pikkuprojektia ja lumikenkäilyhiihtolumilautailumäenlaskujuttuja ei oteta huomioon. On muistettava liikkua ja ulkoilla, jotta jaksaa paremmin käyttää luovuuttaan.


Kaikki muu vapaa-aika on siis täyttynyt kaksoissolmuista, kieputuksista, kaksoiskierteistä, leteistä kolmella ja neljällä, vetosolmuista. Olen myös laittanut pimpuloita, pampuloita ja puupalikoita (by @Lähdepuu) narujen sekaan, yksi sinne, toinen tänne, mikänytmihinkin on sopinut.

Kävin reilu viikko sitten makramee -kurssilla oppimassa muutamia makramee -töiden perustekniikoita (kurssitus by @emiliafromholtz). Arvelin jo paikan päällä jutustellessa, että jokunen maalis-huhtikuun viikko tulee kulumaan joutuisasti solmuja ideoidessa ja seiniä koristellessa. Viimeviikon tuloksena on siis kolme seinävaatetta ja kolme amppelia. Oikeastaan mitään muuta en ole halunnut tehdäkään kuin solmuja, solmuja vaan.

Mikä ihmeen makramee?

Makramee -töiden ideana on tehdä pitkistä naruista solmuja ja koota oman luomistyön tulos johonkin muotoon roikkumaan jonkinlaisesta roikuttimesta, eli kepukasta tai sitten amppeliin sopivasta rinkulasta.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työn lopputulos on esimerkiksi seinävaate tai 70-luvun tyylinen kukka-amppeliviritys. Toki voi halutessaan kokeilla vaikka maton tai pöytäliinan solmimista. Ainakin somen ideapankkien mukaan jotkut hurjat ovat niitäkin tehneet.

Varsinainen työskentely etenee pisteittäin eli toisin sanoen solmu solmulta. Siksi onkin helppo seurata oman työnsä etenemistä ja palata pikakelauksella taaksepäin, jos lopputulos ei miellytä, työ alkaa riistäytyä omille urilleen tai joku solmu on mennyt vinksinvonksin väärinpäin.

Omassa häpeäpilkkutyössäni, jossa uhkarohkeasti kokeilin makramee -seinätyön tekoa matonkuteista, jouduin palaamaan uudestaan ja uudestaan edellisiin työvaiheisiin. Lopputulos ei silti miellytä omaa silmää, kun joustava kude on turhan boheemi oksalla riippuja ja roikkuja, jolla tuntuu olevan kokonaan omanlainen elämänsä. Mutta opinpahan ainakin uusia solmuja, työn kokonaisuuden hallintaa ja aavistuksen verran lisää materiaalivalintojen merkityksestä.

Kaikki on ihan solmussa ja hyvä niin!

Käsityön leima -aiheisessa postauksessa käsittelin tekemisen intoa ja vimmaa. Tämä makramee -tekeminen on sitä parhaimmillaan! Jokainen joskus kenkiään solminut osaa tehdä solmuja, ja tekemisen laajuudella tai tekotavoilla ei juuri ole rajoituksia. Työ etenee joutuisasti joko hiljaisuudesta nauttien tai vaikka musiikkia kuunnellen.

Vinkki niille, joiden on haasteellista tehdä useaa ajatustyötä päällekkäin: solmut menevät herkästi väärinpäin, jos yrittää työskennellessään osallistua aktiivisesti keskusteluun tai ratkaista muun maailman ongelmia.

Ehkä solmimista olisikin hyvä pitää meditatiivisena hetkenä, jolloin tekijää ei saa häiritä? Ainakin siinä tapauksessa, jos makramee -solmut eivät vie kaikkea vapaa-aikaa. Meillä on ollut havaittavissa nurinaa siitä, kun olen uppoutunut omiin maailmoihini. Myönnän kyllä, että olen käytännössä ajan- ja paikantajuton työstäessäni entisen partiolaisen innolla mitä erikoisempia narumutkia.

Tulisi jo kesä, että pääsisin solmuilemaan ulos aurinkoon. Haaveilen siitä, että solmin verhoja, riippumattoja, korituoleja ja jotain muuta suurta ja isoa solmurykelmää. Tekisin vaikka viherseinän roikkumaan räystäiden alle, juuri siihen kohtaan, mihin sadevesi mielellään karkaa. Tai ehkä solmuttelen päiväpeiton, koiran pedin, hartiahuivin?