Siirry pääsisältöön

Kirjoittamisen perusopinnot: saanko olla epätäydellinen?


Kun kirjoitan yksin, yhteisö puhuu 


Hei kiva aihe! Tämä tuntuu hyvälle jutulle, tästä on mielenkiintoista aloittaa opintokokonaisuus.

Eikä. Ei onnistu. Ei, ei millään, ei tällaista omien ajatusten sekameteliä, höpöhöpöä. Nolottaa jo ennen aloittamista (vrt. Jääskeläinen 2002). Liian paljon ajatuksia päässä, uusia aiheita ja näkökulmia, kivoja juttuja, joista ei kuitenkaan kannata kirjoittaa. Ensin tulee olla selkeä tavoite, suunnitelma ja aikaa uppoutua aiheeseen. Inspiraation avulla syntyvät kaikkein parhaat kirjoitukset. Ainiin ja pyykit pitää laittaa kuivumaan. Nyt en ehdi kirjoittaa.

Sitä paitsi työskentelen aina yksin kirjoittaessani.
Näin voin nauttia luovan kirjoittamisen tuomasta mielihyvästä, eikä tarvitse jännittää muiden mielipiteitä.

Yksin työskennellessä kuuntelen pään sisäisen yhteisön mielenosoitusta. Yhteisö kyseenalaistaa ja vartioi kaikkea luovuuden avulla tuotettua. Tämä kirjoittajayhteisöni on huolenpidon ammattilainen, se ohjaa kirjoittamaan turvallista tekstiä, eikä vahingossakaan päästä pois mukavuusalueelta. Se pakottaa toimimaan yhteisön omien toiveiden, ohjeiden ja rajoitusten mukaan. Vaaratilanteessa yhteisö estää kirjoittamisen kokonaan (vrt. Jääskeläinen, 2002). Se on hyvin luotettava yhteisö.

Ainakin voisin aloittaa varovasti.
Olenhan kirjoittanut ennenkin, ja tiedän, että tekstin tuottaminen on helppoa.

Tällä kertaa olen ihan vieraalla alueella, joku oikeasti arvioi, antaa palautetta! Jääskeläisen (2002) teos näytti todeksi, ettei tämä ole helppoa. Kirjassa käsiteltiin asioita, joita en osaa, joissa teen virheitä, joista en ole aiemmin kuullutkaan.

Uskoakseni kaikki muut kurssilaiset ovat selättäneet aloittelijoiden virheet jo kurssille hakiessaan. Muut tietävät, miten tekstiin tuodaan kirjassa esitellyt draamat, proosat, runot, tekstin rakenteet. Superlahjakkaat yhteisön jäsenet antavat rakentavaa palautetta, jossa minua kehotetaan lähikirjaston eri kirjallisuustyylilajihyllyille laiskanläksyyn. Jännittää ja pelottaa.

Eikä. Ei siinä niin käy, on kurssilla muitakin aloittelijoita. Sitä paitsi Jääskeläisen (2002) mukaan varsinkin kokeneilla kirjoittajilla on haasteita palautteen vastaanottamisessa.

Kaksi liuskaa valmiina. Tämä on huono kirjoitus, en varmasti julkaise.
Soitan kaverille – voitko lukea tämän vielä ennen lähettämistä?
…oikeasti soitin äidilleni.

Julkaistavissa teksteissä minun täytyy muistaa ne rikkomattomat rajat, luovuutta rajoittavat säännöt (vrt. Jääskeläinen 2002)! Jokainen lukija on minulle potentiaalinen pilkkusotilaspoliisi, kielikonstaapeli ja tieteellisen kirjoittamisen raivoreferee.

Luova kirjoittaminen leikittelee mahdollisuudella kirjoittaa todeksi asioita, jotka eivät tieteellisesti tutkittujen faktojen – tai gurujen ajatusten – mukaan sitä ole (vrt. Jääskeläinen, 2002). Luova kirjoittaminen myös kutittelee perinteisiä kielioppisääntöjä. Miten löydän oikeat kohdat, joissa tulee olla asiallinen kieliasu, ei saa aloittaa ”ja” -sanalla? Eikä saa laittaa liikaa sanoja, ennenkuulumattomia ylisanoja ja pitää huomioida, että tekstiä ei saa värittää turhilla kielikuvilla. 

Jääskeläinen (2002) rohkaisee kirjoittajanalkuja siinä, että tekstiä on hyvä oppia laajentamaan, monipuolistamaan, ja omia, sekä toisten rajoja pitää uskaltaa rikkoa. Saan siis luvan olla kirjoittajana luova, oma aurinkoinen, rönsyilevä, hieman vaikeaselkoinen itseni. Luovassa kirjoittamisessa on odotuksena, että oma ääni löytyy ja tulee esiin, eikä sitä sulauteta ulkopuolisen yhteisön kasvottomaksi, passiiviseksi vastuuttomuudeksi.

En saa valmiiksi, vaikka muokkaan tekstiä yhä uudelleen.
Pitäisiköhän sittenkin siirtää koko kurssin aloitusta paremmalle ajalle?

Paremmaksi kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla, ja keskeneräistäkin tekstiä on lupa tuoda esille, lupailee Jääskeläinen (2002). Kirjailijaidentiteetti muodostuu prosessina. Tällä hetkellä kirjailijaidentiteettini on ainoastaan pään sisäisen rajoituksia ja epävarmuutta ruokkivan yhteisön määrittelemä.

Jääskeläinen (2002) totesi jotakuinkin niin, että kaikilla on oikeus kirjoittaa ja tuoda oma ääni kuuluviin. Ihan yhtä iso oikeus, kuin virkata kierrätysmateriaalista ilman ohjeita liian suuri matto, julkaista siitä kuva, ja hehkuttaa julkisesti oman tuotoksen ihanuutta. Vaikka lopputulos olisikin kaukana täydellisestä Hanna Korvelasta.

Tervetuloa kirjoittajayhteisööni, Rohkeus, Luovuus, Epätäydellisyys ja Mielihyvä!


Viitteet:
Jääskeläinen, M. (2002). Sana kerrallaan: johdatus luovaan kirjoittamiseen. 2. painos. Helsinki: WSOY.


Olen opiskellut kirjoittamista vuoden ja sen kunniaksi kaivelin tietokoneen arkistoista ensimmäisen kurssin ensimmäisen tehtävän. Jännitin kovin paljon jo etukäteen luovien tekstien julkaisemista ja pohdin, mikä on oma asemani suhteessa muihin kurssilaisiin. Onneksi kirjoittajaminäni on saanut jo  vähän enemmän lihaa luidensa ympärille, vaikka paljon on vielä opittavaa!
Nyt huomaan, että omaan kirjoittajayhteisööni on todellakin tullut vuoden aikana monenlaista jengiä: Rohkeuden, Luovuuden, Epätäydellisyyden ja Mielihyvän lisäksi kirjoittamiseen osallistuu tätä nykyä myös Pöhköys, Hulluttelu, Hassuttelu ja hienosti kehittyvä Riskinottokyky. Ketähän muita vielä tarttuu mukaani?

Kommentit

  1. Kiitos ajatuksistasi ynnä kirjavinkistä! Pitää kaivella Jääskeläinen käsiini...

    Voi että nuo luovan kirjoittamisen opinnot houkuttaisivat! Iloa ja intoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!

      Suosittelen ehdottomasti kirjoittamisen opintoja. Opiskelu on hurjan mukavaa puuhaa ja tähän saakka kurssien oheiskirjallisuus on tukenut omaa kirjoittamista oikein hyvin. Samalla löytää itsestään uusia vahvuuksia ja uskaltaa heittäytyä omaan juttuunsa aiempaa rohkeammin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?