Kun kirjoitan yksin, yhteisö puhuu
Hei kiva aihe! Tämä tuntuu
hyvälle jutulle, tästä on mielenkiintoista aloittaa opintokokonaisuus.
Eikä. Ei onnistu. Ei, ei
millään, ei tällaista omien ajatusten sekameteliä, höpöhöpöä. Nolottaa jo ennen aloittamista
(vrt. Jääskeläinen 2002). Liian paljon ajatuksia päässä, uusia aiheita ja
näkökulmia, kivoja juttuja, joista ei kuitenkaan kannata kirjoittaa. Ensin
tulee olla selkeä tavoite, suunnitelma ja aikaa uppoutua aiheeseen.
Inspiraation avulla syntyvät kaikkein parhaat kirjoitukset. Ainiin ja pyykit
pitää laittaa kuivumaan. Nyt en ehdi kirjoittaa.
Sitä paitsi työskentelen
aina yksin kirjoittaessani.
Näin voin nauttia luovan
kirjoittamisen tuomasta mielihyvästä, eikä tarvitse jännittää muiden
mielipiteitä.
Yksin työskennellessä kuuntelen
pään sisäisen yhteisön mielenosoitusta. Yhteisö kyseenalaistaa ja vartioi
kaikkea luovuuden avulla tuotettua. Tämä kirjoittajayhteisöni on huolenpidon
ammattilainen, se ohjaa kirjoittamaan turvallista tekstiä, eikä vahingossakaan
päästä pois mukavuusalueelta. Se pakottaa toimimaan yhteisön omien toiveiden,
ohjeiden ja rajoitusten mukaan. Vaaratilanteessa yhteisö estää kirjoittamisen
kokonaan (vrt. Jääskeläinen, 2002). Se on hyvin luotettava yhteisö.
Ainakin voisin aloittaa
varovasti.
Olenhan kirjoittanut
ennenkin, ja tiedän, että tekstin tuottaminen on helppoa.
Tällä kertaa olen ihan vieraalla
alueella, joku oikeasti arvioi, antaa palautetta! Jääskeläisen (2002) teos
näytti todeksi, ettei tämä ole helppoa. Kirjassa käsiteltiin asioita, joita en
osaa, joissa teen virheitä, joista en ole aiemmin kuullutkaan.
Uskoakseni kaikki muut
kurssilaiset ovat selättäneet aloittelijoiden virheet jo kurssille hakiessaan.
Muut tietävät, miten tekstiin tuodaan kirjassa esitellyt draamat, proosat,
runot, tekstin rakenteet. Superlahjakkaat yhteisön jäsenet antavat rakentavaa
palautetta, jossa minua kehotetaan lähikirjaston eri
kirjallisuustyylilajihyllyille laiskanläksyyn. Jännittää ja pelottaa.
Eikä. Ei siinä niin käy, on
kurssilla muitakin aloittelijoita. Sitä paitsi Jääskeläisen (2002) mukaan
varsinkin kokeneilla kirjoittajilla on haasteita palautteen vastaanottamisessa.
Kaksi liuskaa valmiina. Tämä on huono kirjoitus, en varmasti julkaise.
Soitan kaverille – voitko
lukea tämän vielä ennen lähettämistä?
…oikeasti soitin äidilleni.
Julkaistavissa teksteissä minun
täytyy muistaa ne rikkomattomat rajat, luovuutta rajoittavat säännöt (vrt.
Jääskeläinen 2002)! Jokainen lukija on minulle potentiaalinen
pilkkusotilaspoliisi, kielikonstaapeli ja tieteellisen kirjoittamisen
raivoreferee.
Luova kirjoittaminen
leikittelee mahdollisuudella kirjoittaa todeksi asioita, jotka eivät
tieteellisesti tutkittujen faktojen – tai gurujen ajatusten – mukaan sitä ole
(vrt. Jääskeläinen, 2002). Luova kirjoittaminen myös kutittelee perinteisiä
kielioppisääntöjä. Miten löydän oikeat kohdat, joissa tulee olla asiallinen
kieliasu, ei saa aloittaa ”ja” -sanalla? Eikä saa laittaa liikaa sanoja,
ennenkuulumattomia ylisanoja ja pitää huomioida, että tekstiä ei saa värittää
turhilla kielikuvilla.
Jääskeläinen (2002) rohkaisee
kirjoittajanalkuja siinä, että tekstiä on hyvä oppia laajentamaan,
monipuolistamaan, ja omia, sekä toisten rajoja pitää uskaltaa rikkoa. Saan siis
luvan olla kirjoittajana luova, oma aurinkoinen, rönsyilevä, hieman
vaikeaselkoinen itseni. Luovassa kirjoittamisessa on odotuksena, että oma ääni
löytyy ja tulee esiin, eikä sitä sulauteta ulkopuolisen yhteisön kasvottomaksi,
passiiviseksi vastuuttomuudeksi.
En saa valmiiksi, vaikka
muokkaan tekstiä yhä uudelleen.
Pitäisiköhän sittenkin
siirtää koko kurssin aloitusta paremmalle ajalle?
Paremmaksi kirjoittajaksi oppii
kirjoittamalla, ja keskeneräistäkin tekstiä on lupa tuoda esille, lupailee
Jääskeläinen (2002). Kirjailijaidentiteetti muodostuu prosessina. Tällä
hetkellä kirjailijaidentiteettini on ainoastaan pään sisäisen rajoituksia ja
epävarmuutta ruokkivan yhteisön määrittelemä.
Jääskeläinen (2002) totesi
jotakuinkin niin, että kaikilla on oikeus kirjoittaa ja tuoda oma ääni
kuuluviin. Ihan yhtä iso oikeus, kuin virkata kierrätysmateriaalista ilman
ohjeita liian suuri matto, julkaista siitä kuva, ja hehkuttaa julkisesti oman
tuotoksen ihanuutta. Vaikka lopputulos olisikin kaukana täydellisestä Hanna
Korvelasta.
Tervetuloa
kirjoittajayhteisööni, Rohkeus, Luovuus, Epätäydellisyys ja Mielihyvä!
Viitteet:
Jääskeläinen,
M. (2002). Sana kerrallaan: johdatus luovaan kirjoittamiseen. 2. painos.
Helsinki: WSOY.
Olen opiskellut kirjoittamista vuoden ja sen kunniaksi kaivelin tietokoneen arkistoista ensimmäisen kurssin ensimmäisen tehtävän. Jännitin kovin paljon jo etukäteen luovien tekstien julkaisemista ja pohdin, mikä on oma asemani suhteessa muihin kurssilaisiin. Onneksi kirjoittajaminäni on saanut jo vähän enemmän lihaa luidensa ympärille, vaikka paljon on vielä opittavaa!
Nyt huomaan, että omaan kirjoittajayhteisööni on todellakin tullut vuoden aikana monenlaista jengiä: Rohkeuden, Luovuuden, Epätäydellisyyden ja Mielihyvän lisäksi kirjoittamiseen osallistuu tätä nykyä myös Pöhköys, Hulluttelu, Hassuttelu ja hienosti kehittyvä Riskinottokyky. Ketähän muita vielä tarttuu mukaani?
Kiitos ajatuksistasi ynnä kirjavinkistä! Pitää kaivella Jääskeläinen käsiini...
VastaaPoistaVoi että nuo luovan kirjoittamisen opinnot houkuttaisivat! Iloa ja intoa!
Kiitos kiitos!
PoistaSuosittelen ehdottomasti kirjoittamisen opintoja. Opiskelu on hurjan mukavaa puuhaa ja tähän saakka kurssien oheiskirjallisuus on tukenut omaa kirjoittamista oikein hyvin. Samalla löytää itsestään uusia vahvuuksia ja uskaltaa heittäytyä omaan juttuunsa aiempaa rohkeammin.