Siirry pääsisältöön

Lumikenkäily Vanuvuorella

...Ja koska innostuin lumikenkäilystä niin paljon (ks. edellinen lumikenkäily -aiheinen teksti), oli seuraavaksi suunnattava hakemaan toiset, vähän isommat kenkulat. Sellaiset 26 tuumaiset, joiden kylkiäisenä sai sauvatkin. Sitä paitsi yksin kenkulointi ei aina ole ihan niin kivaa, kuin kenkulointi jonkun kanssa. Kaikki kunnia myös koiralle, joka reippaana miehenä lähtee lumiseikkailuihin ihan omilla tassuillaan, ilman mitään ekstravarusteita. Voisikohan sille laittaa pienet tennismailat tassuihin?

Kun toinen pari lumimiehen kenkiä matkusti auton takapenkillä ensimmäisen parin kanssa, oli jo kiire oikeaan metsään. Suunnaksi valikoitui läheinen Vanuvuori. Ja vaikka kello varoitteli orastavasta sinisestä hetkestä ja pikaisesta pimeän tulosta, ei se estänyt koeajoa. Kävisimme vain lyhyen reitin, jonka kulkusuunnat ovat entuudestaan tuttuja. Muutaman tunnin päästä totesin, että onneksi otsalamppu tarttui ovensuussa mukaan...

Lenkkeilystä lumikenkäilyyn



Jalka ylös, toinen jalka alas, älä astu toisen kengän päälle, varo ettei koira seiso kengällä, yritä pysyä pystyssä, hakkaa paakkuuntunut lumi irti, kumarru oksan ali, kierrä puu, tee oma polku. Lumikenkäily halpisvarusteilla räntälumen seassa pöpelikössä voisi olla aika karun kurja kokemus.

Vaan kun ei ole! Se tunne on mainio, kun kaikkialle voi mennä. Metsä on pelkkiä näkymättömiä polkuja täynnä. On ihan hiljaista, eikä ketään muita kulkijoita näy tai kuulu. Lumi ja luonto maalaavat ympärillemme loputtoman kauniin maiseman. Ja koira nauttii, pomppii, nuuskuttelee ja hyppelehtii. Miksi lenkkeilisimme talvellakaan kadunvarsia pitkin?

Ukko ja sininen hetki Vanuvuorella


Pysähdyin välillä ottamaan puhelimellani kuvia kauniista maisemista. Noh, vähäisen valaistuksen vuoksi en onnistunut tallentamaan metsän tunnelmaa, vaikkakin omanlaisensa fiiliksen tummistakin kuvista voi poimia ja mielikuvitella loput. En oikein ikinä ulkoillessa huomaa, miten pimeää ympärilläni on!


Kuopion Vanuvuoren huipulla - ja sieltä alas



Kirjoitimme nimemme Vanuvuoren huipulla olevaan vieraskirjaan.Vieraskirjaan laitettu tarina ei kuitenkaan ulottunut paluumatkan mielenkiintoisiin käänteisiin: samalla, kun teimme omia polkujamme märän lumen pintakerroksiin ja haaveilimme kulkevamme lasten kanssa näitä samoja reittejä tulevina pakkaspäivinä, hukkasimme tietenkin oikean reitin ja tutun kulkusuunnan. Huipun jälkeen metsässä oli ihan pimeää, eikä otsalampun valo enää tehnyt näkyviksi tuttuja maamerkkejä.

Vanuvuoren huipulla on vihko, jonne vuorenvalloittajat voivat laittaa nimensä


Joku saattaisi vastaavassa tilanteessa  hätääntyä, mutta onneksi tiedossamme oli, että pääsemme aina omia jälkiämme takaisin, ja eteenpäin kulkemalla vastassamme olisi ennen pitkää tuttu yksityistie. Kävelimme ja kävelimme, aina ison jyrkänteen reunalle saakka. Ja kyllä, minuakin jo vähän jännitti, miten pitkäksi tämä pikainen iltalenkki venyykään.

Alas oli kuitenkin päästävä, joten laskeuduimme varovasti "Hurjareitiksi" nimeämäämme kivikkoa pitkin. Tässä kohtaa lumikengät piikkeineen ja kannatteluominaisuuksineen olivat huippuhyvät: laskeutuminen jyrkännettä alas tuntui helpolta ja vakaalta, vaikka tasapainoni on harvinaisen huono ja toinen nilkkani muistuttaa keitettyä spagettia. Näin jälkikäteen mietittynä en tosin tiedä, oliko tuo jyrkännettä pitkin laskeutuminen ihan turvallista :D


Ensi kerralla huomioidaan metsäliikunnan ajankohta!



Pian alamäkijumpan jälkeen löysimme tutun polun painaumat ja taapersimme jättiläiskenkien turvin autolle. Autossa totesin, että hiki tuli, ja koirakin sai varmasti riittävästi liikuntaa. Ensi kerralla täytynee ottaa juomavettä mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Ja ehkä miettiä lumikenkäilyn aikataulutusta keskipäivälle, koska luonnon omassa valossa maisemat ovat kauneimmillaan, maisemakuvista tulee hienompia ja eksyminen on epätodennäköistä.

Silti, loppu hyvin kaikki hyvin - tällaisten maisemien ja retkeilymaastojen perässä on turha matkustaa pohjoisen hiihtokeskuksiin. Luontolähtöisiä, rentouttavia ja äärimmäisen kauniita seikkailuja löytyy omilta kotikulmiltakin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?