Siirry pääsisältöön

Ihan tavallisen kuuntelijan kokemuksia äänikirjoista

Äänikirjan ideana on rauhoittua kuuntelemaan, kun joku toinen lukee. Ja oppia samalla uutta kirjallisuuden parissa rauhoittuen ja rentoutuen. Äänikirjojen kuuntelu on parhaimmillaan silloinkin, kun itse ei jaksa tai voi lukea, mutta haluaa silti siirtää ajatuksensa johonkin arkielämän ulkopuolelle. 

Onneksi äänikirjoja onkin jokaisen makuun: on tietokirjoja, hyvänolonkirjoja, romaaneja, lasten kirjoja... Kuunneltavaa voi lainata kirjastoista tai hankkia kirjakaupoista, ostaa kirjasovelluksiin käyttöoikeuksia tai kaivella äänitteitä netin uumenista. 

Meillä äänikirjat ovat olleet päivittäisessä käytössä jo kymmenisen vuotta, mutta mobiiliversion kuunneltavine ja luettavine e-kirjoineen hankin vasta viime kesänä. Ja sen myötä itsekin innostuin kirjojen kuuntelun helppoudesta ja siitä, että voin upota kirjojen maailmaan ihan missä tahansa olenkin.

Keskittymisharjoituksia


Täytyy myöntää, että minun on vaikea keskittyä kuuntelemaan puhetta. Jos puhuja, tai tässä tapauksessa äänikirjan lukija, on yhtään hitaammanpuoleinen, lähtee ajatukseni herkästi harhailemaan.

Siispä kokeilin sovelluksesta löytyvää lukunopeuden säätöä. Nopeuden lisääminen harmillisesti muokkaa lukijan ääntä jopa koomisen mikkihiirimäiseksi, ja nopeuden vähentäminen vastaavasti venyttää puheen liiankin valuvaksi. Tämä toki riippuu lukijan omasta alkuperäisestä lukutyylistä - joskus lukunopeuden säätäminen ei juuri vaikuta äänen laatuun.

Onneksi olen löytänyt itselleni toimivan tavan keskittyä kirjan kuuntelemiseen. Aina, kun kuuntelen, teen samalla jotain sellaista, jossa ei tarvitse itse ajatella.

Ja sen olen huomannut, että äänikirjojen kuuntelu sopii neulomiseen ja muihin satunnaista silmäkontaktia vaativiin lankakäsitöihin paljon paremmin, kuin telkun töllöttäminen sivusilmällä. Minulta on mennyt liian monta kertaa puolet elokuvasta ohi, kun olen samaan aikaan tehnyt neuleeseen kavennuksia ja laskenut silmukoita.




Käsillä tekeminen auttaa kuuntelemisessa ja sisältöön keskittymisessä paremmin, kuin pelkkä paikoillaanolo ja kuuntelemiseen pakottautuminen. Harhailevat ajatukset on helpompi pitää aisoissa, kun kuuntelemisen yhteydessä voi neuloa tai virkata mukavassa asennossa sohvan nurkassa tai laiskanlinnassa. Äänikirjojen kuuntelu käsitöiden parissa on siis oikein hyvää harjoitusta niille, joiden on vaikea keskittyä tasaisten monologien sisältöihin.

Missä kuuntelen äänikirjoja?


Olen kuunnellut äänikirjoja myös lenkillä, autoillessa, junamatkoilla (nukahtamisvaara!!), ikkunanpuitteita kunnostaessa, imuroidessa ja päivätorkkuja odotellessa. Olen lenkkeillyt yhdessä Satu Rämön ja Hanne Valtarin kanssa, Unelmahommissa -kirjan opastuksella tulevaisuudesta haaveillen.

Olen remontoinut  autotallin ovea Kimmo Takasen kanssa Tunnelukkoja murtaen - tässä tosin mursin kiputunnelukkoni oikein tehokkaasti, kun keskittymiseni oli kirjassa ja hiontakone imaisi hiukseni sisäänsä. Hirveä palaneen käry, ja uusi kampaus tuli ihan vahingossa. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Muissa aktiviteeteissa äänikirjat toimivat oikein hyvin, mutta päivätorkkujen osalta haasteeksi tuli nukahtaminen: kun olen kymmeniä kertoja kelannut kirjan edellisten päikkärien nukahtamishetkeen, alan turhautua samojen osuuksien kuunteluun...tämänhän olen jo kuullut, tätä en, ai taas tämä kohta.

En myöskään suosittele päivätorkkujen alustukseksi yhtään vähänkään ahdistavaa kirjaa, koska jos kirja jää päälle kuuntelijan nukkuessa, tulee tarina nappikuulokkeiden kautta helposti läpi uniin saakka. Ei ole ollenkaan miellyttävää herätä junassa miettien oletko oikeasti Sofi Oksasen kirjan päähenkilö vai et.

Lukijan oma tyyli vaikuttaa tarinan kokemiseen


Mitä enemmän kuuntelen äänikirjoja, sitä vaativammaksi olen tullut lukijan äänenkäytön suhteen. Huono tai minun makuuni sopimaton lukija saattaa ärsyttää siinä määrin, että kirjan kuuntelu jää kesken ja sisältökin tuntuu epäuskottavalle. Jos kuuntelen hieman vaikeaselkoisempaa ja pitkäveteisempää kirjaa tasaisen lukijan lukemana ja ilman persoonallista otetta, on puutuneisuus taattu! Ja sitä myöten päiväunet ja/tai ajatusten harharetket.

Siksi suhtauduinkin varauksella kirjoittajiin, jotka lukevat itse teoksensa - onko kirjailija automaattisesti hyvä lukija? No ei.

Kuuntelin yhtä kirjaa, jonka lukija ensi alkuun ärsytti omalla puhetyylillään. Mietin, että mahtaako hän lukea iltasatujakaan lapsilleen noin. Mutta kirjan edetessä aloin pitää tyylistä, hänellä on rohkean persoonallinen ote. Vaikka en ihan kaikesta sisällöstä tykännytkään, oli kirjoittajan oma minä niin vahvasti läsnä, että tuntui kuin yhdessä neuloisimme villahousuja olohuoneessani. Eikä minua enää ollenkaan ärsyttänyt. Sen sijaan odotin innolla, mitä kaikkea tämä persoona haluaa minulle ajatuksistaan seuraavaksi kertoa.

Sama kuunteluärsytys tuli ensi alkuun myös kokonaan eri tyylisen lukijan kanssa. Ehkäpä siksi, että hänen lukutekniikkansa muistutti liiaksi omaa tapaani lukea ääneen. Kirjan edetessä kuitenkin lukijan persoona pääsi esiin ja tuli hyvin lähelle kuulijaa. Neuloimme yhdessä villapöksyt loppuun, valmistimme kylpyhuoneen maton ja nyt meillä on kesken villapaita. Lukija kertoi psykoterapeutin rauhoittavalla äänellään ihmillisistä kohtaamisista, ja minä kudon hänen sanansa seiskaveikan kierteisiin.

Jos joskus kirjoitan itse kirjan, minäkin haluan lukea oman teokseni äänikirjaksi. Tai ehkä julkaisisin pelkkiä äänikirjoja? Sellaisia, jotka puhuttelevat kuulijaa, aivan kuin kirjoittaja itse olisi läsnä. Miten paljon erilaisemman kokemuksen kirja jättää kuunneltuna vs. luettuna? Entä silloin, kun lukija on kirjailija itse, tai silloin, kun teoksen lukee joku ulkopuolinen?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?