Siirry pääsisältöön

Hiihtoseikkailu lasten kanssa vähän niinkuin erämaassa

Aina ei tarvita viimeisen päälle tehtyjä hiihtolatuja


Olemme hiihdelleet pari kertaa ihan itsetehdyillä laduilla, vaikka enimmäkseen suksimmekin hienoilla kaupungin tarjoamilla latuverkostoilla. Onhan se mukavaa, kun hyvällä, kovaan menoon optimoidulla ladulla mahtuu hiihtelemään viekukkain ja samalla jutellen. Myös mäkiosuuksilla on lapsen kanssa helppoa, kun on riittävästi tilaa harjoitella ja olla väistettävänä, ja ehkä toisinaan voi myös pötkötellä hetken aikaa keskellä luisteluhiihtokaistaa. Siis silloin, kun kukaan ei satu tulemaan edestä tai takaa ohi!


Viikonlopun maaseutuajelulla bongasimme kerta kaikkiaan kummallisen näköisen ladun. Pelkkä yksinäinen perinteisen ladun ura kulki peltoa pitkin ja katosi johonkin metsän uumeniin. Sinne oli päästävä lasten kanssa! Millainen seikkailu meille tulisikaan, kun lähtisimme kokeilemaan rajojamme (ja hiihtotaitojamme) johonkin umpipöpelikköön.

Luin ennen lähtöämme kylän esittelystä, että kyseiset ladut totta tosiaan ovat olemassa. Niille oli ihan merkitty kulkureititkin, tai ainakin jonkinlaiset suuntaviivat. Latujen ylläpito hoidettiin sivuston mukaan talkoovoimin, eli odotettavissa olisi ehkä jotain vähän sinnepäin ladun tapaista. Tai näin etukäteen ajattelin.

Autoon pakattiin hurja läjä suksimia, ajeltiin muutama kilometri ja lopulta auto pantiin parkkiin kinttupolun levennykselle. Hiihtoladulle pääsimme tekemällä ensin itse pienen pätkän omaa latua joulukuusipellon läpi. Ja kun hetken päästä sain sukseni ladulle, olin ihan myyty! Latu oli täydellisessä hiihtokunnossa ja aivan viimeisen päälle hyvin tehty, vaikka kelit olivat olleet monta päivää plussan puolella.


Lapset innostuivat jo lähdön hetkellä niin paljon, että puolet porukasta katosi metsään omin päin. Eihän siellä joutanut odottelemaan muita, koska kokonaan uusi reitti kutsui kurkistamaan seuraavan mutkan taakse...kuka löytää ensimmäisenä parhaat mäet ja maisemat?


Pienen metsäseikkailun (ja ensimmäisen ison ylämäen) jälkeen reitti vei pellon läpi. Ihanat talvimaisemat! Ja joku oli näköjään mennyt samoja reittejä lumikenkäillen. Pitäisiköhän itsekin käydä kokeilemassa ladun viereistä reittiä jättiläiskengillä? Ainakin tämä reitti olisi jollain tapaa merkitty, joten en seuraavalla lumikenkäilyreissullani eksyisi vieraaseen metsään.


Korkeissa männyissä on jotain aivan mahdottoman hurmaavaa. Tunnen oloni niin pieneksi, kun hongat humisevat kattona pääni päällä. Ehkä tämä on se luontoyhteys ja jonkinlainen voimaantuminen, joka metsäilystä tarttuu mukaan kotiinviemisiksi? Vaikka en oikein henkimaailman kanssa muuten tule juttuun, koen tällaisissa maisemissa ja luonnon äärellä hyvää mieltä, rentoudun ja unohdan kaikki ne tuhatmiljoonaa tekemätöntä askaretta. On ihanaa olla luonnon armoilla. Vähän niin kuin olisin turvallisesti eimissään ja enkukaan.


Fiilistelyn lisäksi reissullemme mahtui tottakai myös naurua ja hauskanpitoa. Aiemmista kuvista varmaan huomasit, että eräseikkailumme latupohja oli aika kapea? Tämä tarkoitti sitä, että alamäet piti laskea maltillisesti pertsan latuja pitkin. Ei ollut tilaa mennä suksiauraamaan vauhdin hillitsemiseksi. Ja kuinkas sitten kävikään: alamäestä tuli yhtäkkiä PYLLYMÄKI! Nauroin laskiessani niin kovasti, että tästä taidonnäytteestä kuvatusta videosta saisi aivan mukiinmeneviä gif -animaatioita jaettavaksi erilaisiin somettimiin. Hyvin siis onnistui myös ahterijarrutus...on se kumma, kun ei aikuinen nainen pysy suoralla ladulla pystyssä!

Hiihdimme reissullamme yhteensä noin 4-5km. Lapset olisivat mieluusti hiihtäneet vielä enemmänkin, mutta ruoka-aika alkoi painaa päälle. Moni on ihmetellyt sitä, miksi ihmeessä koululaiseni pitää niin paljon hiihdosta. Tämän(kin) reissun perusteella voin sanoa, että sekä lapset että aikuiset nauttivat suksimisesta silloin, kun hiihtämään lähdetään seikkailumielellä, maisemia ja luontoa ihmetellen sekä omasta vauhdista nauttien. Ei tuolla pöpelikössä ole tekniikalla tai vauhdilla niinkään merkitystä, eteenpäin mennään sitä mukaa kun päästään!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran kanssa automatkalla ja leirintäalueella - mitä hyvää ja mitä kehitettävää?

Muutama viikko taaksepäin auton keula käännettiin kohti Hankoa..
Matka-aika näytti navigaattorissa noin kuuden tunnin köröttelyä, joten pysähdyksineen kulkemiseen voisi varata melkein työpäivän verran. Huh sentään. Hellepäivä.

Vaikka koirani on kokenut autoreissaaja, tämä Hangon matka olisi sen ensimmäinen kosketus leirintäalueisiin. Ja koska se on hyvin pitkämuistinen, tulisi reissun mennä kokonaisuutena hyvällä mielenvireellä. Onnistunut matka mahdollistaisi leirintäretkeilyn jatkossakin, ehkä jollekin toiselle leirintäalueelle.

Ladattava suihku pihasaunassa

Ja hommahan menee näin: Ensin laitetaan kiukaaseen tulet ja kurkataan riittääkö vesisäiliön vesi. Sitten kannetaan vettä järvestä, kaadetaan vettä ämpäristä vesisäiliöön lämpiämään ja kannetaan vielä vähän lisää vettä.

Kun sauna on lämmin, yhdistellään kuumista ja kylmistä vesistä kunkin henkilökohtaisia vesilämpötilatuntemuksia edes jotenkuten miellyttävä seos isoon saaviin. Tästä saavista kaikki ottavat puhtaan pesuveden kauhalla.

Joku valittaa, että vesi on liian kuumaa ja jonkun mielestä se on liian kylmää. Mutta se kuuluu asiaan.

Entäs, kun saunojia onkin toisinaan viisi, ja yli puolet lapsia?

Lapset viskovat peseytyessään kaksi kolmesta kauhallisesta seinille ja lattialle, koska kauhalla on hankalaa tähdätä. Saa muuten ihan jokusen kerran käydä hakemassa järvestä uutta vettä.

Lopulta, kun muksut töröttävät kylpytakeissaan pukuhuoneessa, alkaa aikuisilla uusi vesirumba. Vesi ei enää ehdikään lämmetä padassa ja jäljelle jääneet peseytyvät ehkä vähän kylmemmällä satsilla.

Mökin pi…

Autolla pohjoiseen? Myö tehtiin se taas - Ruotsin, Norjan ja Suomen Lappi

Lomamatkani suuntautuvat nykyisin lähinnä pohjoiseen. Maisemia, luontoa, kiireettömyyttä ja olemista. Ja kaikki lähti siitä, kun eräänä talvena monta vuotta sitten ajeltiin Ylläkselle hiihtelemään.

Sitten yhtenä kesänä pakkasimmekin teltan mukaan ja suuntasimme Inarin kautta Norjaan ja Altasta takaisin Suomen puolelle. Viime kesänä taas huristelimme Vaasan ja Uumajan kautta Ruotsin läpi Kalajoelle. Ja syksyllä heitettiin keikka Kiilopäässä koiran kanssa telttaillen.

Juu, Lappi on mun juttu!

Entä Ruotsin Lappi, mitä siellä on?