Vuorilampi ja perinteisen hiihtoladut - otsalamppu päähän!

Lapsen kanssa laduilla

Toissatalvena kävin kerran poikani kanssa hiihtämässä Kolmisopesta Pilpan majalle pullakahveille. Reissu oli ihan kiva, mutta laduilla oli hurjasti ruuhkaa. Vaikka olen sitä mieltä, että talviliikuntareiteille varmasti mahtuvat kaikki liikkujat, olen usein harmikseni todennut, että monet superhiihtelijät vähän närkästyvät hitaammin etenevistä lapsista ja aikuisista.

Yleensä hiihtelemmekin lapsen kanssa vähän helpommilla reiteillä eli siellä, missä muutkin kulkijat lähinnä nautiskelevat ulkoilmasta.

Uudestaan Vuorilammelle hiihtämään, aikuisten kesken

Eilen illalla halusin taas käydä kokeilemassa Vuorilammen hiihtolenkkejä, ks. Kuopion latuverkosto täältä: Kuopion ladut. Nyt omatkin taitoni ovat kohentuneet parin vuoden takaisesta retkestä ja olimme lähdössä liikkeelle aikuisten kesken.

Vähän kyllä mietin etukäteen, olisivatko Vuorilammen mäet yhtä hurjia kuin edellisellä kerralla. Ja sitä, uskaltaisinko laskea niitä alas ollenkaan ja riittäisikö sisu ylämäissä.

Sukset pakattiin autoon ja huristeltiin kohti lähtöpistettä. Otsalamppu oli tietenkin mukana, ja puhelin ladattuna. Tarkoituksenamme oli hiihtää se Tervaruukin lenkki, jonka pituus olisi rapiat 10km. Arvelimme, että tuohon menisi aikaa noin puolitoista tuntia, jos pidämme kohtuullista hiihtovauhtia yllä. Ja niin sitä lähdettiin, Sportstracker päällä kohti uutta liikuntareittiä.

Käytännön vinkkejä itselleni: kiertosuunta, otsalamppu, juomapullo

Kiersimme reitin myötäpäivään, vaikka emme tienneet kumpi suunta kannattaisi valita. Pertsan ladut olivat älyttömän liukkaat, eli kovin isoa urakointia ei tarvinnut tehdä päästäkseen eteenpäin. Ainut vaan, että edellisen päivän lumikenkäilyurheilun tuloksena minun potkuni oli hieman laiskanlainen, ja sukset tuppasivat alkumatkasta lipsumaan. Onneksi on sauvat!

Alamäessä taas vauhtia oli enemmän kuin tarpeeksi. Ensimmäisessä isossa alamäessä pitikin tehdä pyllyjarrutus kun alkoi vauhti vähän jännittää :D

Pyllymäkilaskun jälkeen oli todella pimeää

Alamäen jälkeen nappasin muutaman pimeän kuvan. Kun Kuopion kaupungin valosaaste jäi kukkulan taakse, ei metsässä nähnyt yhtään mitään. Suosittelen siis lämpimästi hyvää otsalamppua kaikille niille, jotka Vuorilammen laduille aikovat iltamyöhällä. Olisin nimittäin itse mennyt sen tuhannen kertaa nenälleni, jollen olisi laittanut alamäissä lampun valomäärää täysille.

Suunnittelimme seuraavaa kertaa siten, että menisimme saman reitin läpi päivänvalossa. Ehkä tuolloin pysähtyisimme joko Pilpan tai Tervaruukin latukahvilaan? Toisaalta kymppikilsan lenkki on ihan mukava perushiihtomatka, jonka aikana ei yleensä tule tarvetta tauolle. Paitsi tietenkin juomatauolle. Varsinkin silloin, kun juomapullo on jäänyt kotiin. Niin kuin eilen.

Metsämaisemia näkyi tämän verran: otsalamppu oli tarpeen

Mikä teki reissusta oikein mainion?

Reitti oli tosi helppo hiihtää läpi ja ladut pääsääntöisesti priimakunnossa (ainakin tällaiselle harrastelijalle). Muutama kovavauhtinen kanssahiihtäjä keikkui matkalla ohitsemme valopäisinä, mutta muuten reitillä sai nautiskella pimeän metsän hiljaisuudesta ja rauhasta ihan omassa porukassa.

Oma mielikin rentoutui, kun näkökentässä oli vain se alue, jonka otsalamppu valaisi. Ja korviin kantautui vain omien suksimien hiljainen hiihtoääni. Ehkä minussa on tallella vielä hieman luolanaista, joka kaipaa keskittymistä meneillään olevaan hetkeen, oman kehon liikkeeseen ja ympäröivään luontoon?

Kaiken kaikkiaan trackeri näytti matkan lopuksi 10,9km, joten lenkin pituus oli suurinpiirtein sama, mitä latuinfokin ilmoittaa. Käytimme hiihtolenkkiin aikaa kaikkine pysähdyksineen noin 1,5h verran. Korkeuseroja oli, mutta ihan siedettävissä määrin - tämä lenkki sopii siis mielestäni kaikentasoisille hiihtelijöille. On kuitenkin hyvä jollain lailla hallita omat sukset, jottei alamäkien laduttomissa kohdissa tule tehtyä yllätyskuperkeikkoja.