Siirry pääsisältöön

Harry Potter -elokuvakonsertti



Harry Potter In Concert - nämä tavalliset tallaajat lähti sinfoniaorkesterin keikalle!


Tykkään fiilistellä, tanssia, laulaa, taputtaa livemusiikin tahtiin. Joskus on ihanaa myös rauhoittua vain kuuntelemaan ja katselemaan, antaa musiikin kuljettaa ajatuksia uusia uria pitkin. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin monenlainen musiikki, mutta jostain syystä olen vierastanut koko elämäni ajan ns. korkeammalle tasolle asettamaani musisointia, kuten sinfoniaorkestereiden konsertteja.

Viimeaikaiset kokemukseni ovat siis olleet aivan toisenlaisesta musiikista. Sivistyksessäni on ollut kammottava aukko, myönnän. Olen sen sijaan kunnostautunut festarimusiikin tahtiin jammailussa, rokkikeikoilla ja isojen lavojen edessä korvatulppien kanssa askartelussa ja hirmuisen jytinän ja tärinän aikaansaamissa henkisissä transsitiloissa sekä ylenpalttisessa musiikkivouhotuksessa. Tai no, joskus ehkä vähän itkeä tirautankin kesken keikan, jos musiikki menee kunnolla luihin ja ytimiin saakka.

Halusinkin nyt päästä kokemaan jotain uudenlaista musiikkielämystä, mutta samalla myös viihtyä ja nauttia hyvästä esityksestä. Tarvitsin ensikosketukseni sinfoniaorkesterimaailmaan pehmeästi ja kevyesti. Ja ehkä halusin, että mukana kulkeva jälkikasvuni kuulisi päivittäisessä käytössään olevan suoratoistopalveluhöpöpoppitarjonnan ohella myös jotain sivistyneempää ja korkeakulttuurisempaa, vaikka sitten elokuvan kannustamana. Tai sitten olin vain utelias uudentyyppisen elokuvakonseptin suhteen - elämyshakuisuus yhdistettynä kokeilunhaluun vie ensimmäisten joukossa erikoisiin tapahtumiin!

Vähän niin kuin junalla Tylypahkaan?

Kirjoitin edellisessä postauksessani junamatkustamisesta ja mielikuvitusmaailmoista. Ja mikäs sen parempaa, kuin matkustaa junalla kohti fantasiagenren elokuvaelämystä! Olimme nimittäin menossa Helsinkiin ja kohti uudenlaista elokuvakokemusta: juna, ja sen jatke eli metro, kuljettivat meidät katsomaan Harry Potter ja Salaisuuksien kammio -elokuvaa suurensuurelta valkokankaalta ja kuuntelemaan, kuinka Vantaan sinfoniaorkesteri tulkitsee elokuvan musiikit samaan aikaan ihkaeläväksi.



Jono Metro Areenan sisäänkäynnin edessä yllätti minut. Ihan hurjasti kaikenlaisia ihmisiä tungeksi laumana kohti ovia ja lippujen tarkastuspistettä. En oikein tiennyt, olimmeko menossa suuren maailman bändin keikalle, vai katsomaan sinfoniaorkesteria ja vanhaa "lastenleffaa". Tai kenties Tubeconiin, tai johonkin naamiaisasiaan, jonne kuuluisi pukeutua harrypotterliigan hahmoksi. Jännitys värisi ilmassa ja kuului ympärillämme olevien ihmisten puheissa. Innostus alkoi tarttua ja jännityksen tunteet levisivät väkijoukossa.

Ja kyllä, me kaikki jonossa pakastuneet mahduimme lopulta Metro Areenan ovista sisään. Kun ulkona värjötellyt väkijoukko kuoriutui toppavaatteistaan, tajusin tulleemme fanitapahtumaan: näissä naamiaisissa olisi todellakin kannattanut harkita omaa asuvalintaa tarkemmin. Miksei meilläkin ole Hogwarts -kaulahuiveja ja pyöreitä silmälaseja? Tai oikeastaan, miksi emme ottaneet niitä mukaan?

Lopulta löysimme oman ennalta määrätyn istumapaikkamme. Päätimme jo lipunoston yhteydessä panostaa vähän enemmän paikkojen valintaan, joten istuimme viidennellä rivillä esiintymislavasta lukien. Loistopaikka siis! Areenan jääkansi hönkäili viileää ilmaa jalkatilaan ja penkit olivat vähän ankeahkot. Mietin, että puutuukohan pylly. Entä tarkenenko istua koko elokuvan ajan paikallani?

Kapellimestari - aito ammattilainen otti yleisönsä!


Kapellimestarin saapuessa yleisö taputti hurjasti. Me taputimme tottakai mukana. Esityksen alkajaisiksi kapellimestari piti suomenkielisen avauspuheen ja ehdin jo ajatella, että apua, enjaksapysty kuuntelemaan pitkiä pölötyksiä sinfonian maailmasta. Mutta kun hän luki tärisevin käsin suoraan paperista hoonon soomen aksentilla ja hyvällä huumorilla kuorrutetun  tervetulotoivotuksensa ja ohjeisti nauttimaan elokuvasta suosionosoitusten kera, olin aivan myyty. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tälle herralle: kouluikäinen ja hänen muu seurueensa nauroi niin paljon, että meinasi koko porukka tippua penkiltään. Hieno aloitus kertakaikkiaan!

Musiikki teki elokuvan eläväksi


Kun sinfoniaorkesteri kiihdytti soittonsa elokuvan alkaessa, tunsin, kuinka kylmät väreet kiipeilivät selkääni pitkin. Liikutus tuntui silmäkulmissa ja pyyhin kyyneleen poskeltani. Mikähän siinä on, että kaunis musiikki herättää niin voimakkaita tunteita?



Elokuvaelämys itsessään oli lumoava. Kokemus oli aito ja täysi siitäkin huolimatta, että emme nähneet paikkavalintamme vuoksi elokuvan alareunan tapahtumia. Enimmän osan ajasta en edes huomannut tai muistanut orkesterin läsnäoloa, koska kuva ja äänimaailma kietoutuivat yhteen minulle kokonaan uudella tavalla: elävä musiikki herätti valkokankaan hahmot eloon.

Aloituspuheessa luvattu suosionosoitusten vapaa ilmaisu oli sekin minulle uutta. Kun elokuvassa saapui paikalle tuttu hahmo, yleisö yltyi hurraamaan ja taputtamaan. Ja kun joku hahmoista tokaisi jotain ikävää, me buuasimme porukalla. Ihanaa! Kerrankin saimme leikkiä, eläytyä ja kuvitella, että elokuvan maailma on hetken ajan totta. Silloin, kun useampi tuhat ihmistä hurrasi yhtä aikaa, liikkui ilo ja taika kuin vahingossa koko areenan yli.

Elokuvan mukana kulkeva elävä musiikki siirsi tarinassa kulkeneet tunteet suoraan läsnäolijoihin. En muista, että olisin aiempien Harry Potter -elokuvien kohtauksissa tuntenut niin monenkirjavia tunteita, kuin tällä kertaa kävin läpi. En muista, että olisin ikinä tuntenut yhdenkään elokuvan aikana heränneitä tuntemuksia niin vahvoina, kuin nyt sinfoniaorkesterin avulla tunsin!

...ja koska elämys oli kaikkinensa niin vahva, en muistanut elokuvan aikana ollenkaan kylmiä varpaitani tai huonoa istuma-asentoa kovalla penkillä. Jottei olisi liian siirappista, selkä muistutti kyllä itsestään seuraavana päivänä!

Ehdottomasti uudestaan!


Mikä siis oli parasta: no kaikki! Fanien innostuneisuuden myötä areenalla leijaillut iloinen tunnelma oli vertaansa vailla ja kokemus kaiken kaikkiaan vallan upea ja erikoinen. Harry Potter -faneille tällainen elokuvakonsertti on varmasti ainutlaatuinen ja yhteisöllinen elämys, mutta myös tavalliselle tallaajalle yksi parhaista elokuva- ja musiikkikokemuksista ikinä.

Voi olla, että jatkossa nyrpistelen nenääni perinteisten elokuvateattereiden äänentoistolle ja jään odottamaan, milloin vastaavia konsertteja järjestetään laajemmin ja myös muiden elokuvien innoittamana. Voisiko sinfoniaorkestereiden genre tällä tavoin astua lähemmäs meitä kaikkia tavallisia kulttuurinkuluttajia? Saisinko minäkin nauttia lempikappaleistani ja -elokuvistani näin upeasti ilmaistuna?

Koululaisen mielestä parhautta oli silti kapellimestarin puhe. Ja jos kerran koululainen mainitsee lempielokuvastaan parhaaksi kohdaksi elokuvaa edeltäneen puheen, voit uskoa, että se oli oikeasti aivan mainio aloitus hienolle kokemukselle! 

Täällä lisää tapahtumasta: https://www.harrypotterinconcert.com/

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itsetehdyt, neulotut villahousut

Innostuin viime vuoden loppupuolella taas neulomaan. En ole siinä kovin hyvä, joten tämänkaltainen askartelu menee opettelun piikkiin. No, joka tapauksessa marraskuun pimeinä iltoina laitoin käyntiin isomman projektin, villahousujen neulomisen. Lankana käytin ihan novitalaista perusseiskaveikkaa, eri väreissä tietenkin. ...aikuisten villahousut - neuleohjetta etsimään! Yritin opiskella ja seurata lankavalmistajan sivuilta ohjetta aikuisten villahousuista. Kaverit sen sijaan naureskelivat aherrukselleni - villahousuista tulisi kuulemma aivan kamalat viimeistään vyötäröosuuden kohdalta. Äitini kutsui niitä "damaskeiksi".  Rohkeasti ja sitkeästi neuloin kuitenkin ensin yhden lahkeen, takkusin levennyksissä ja kavennuksissa haarojen kohdalla, koska en ymmärtänyt ohjetta, ja huomasin lopulta, että työn alla olevien pöksyjen leveys on ihan jotain muuta, kuin alkuperäisessä ohjeessa. Eipä yllättänyt, koska neulekäsialani on aika kookasta. Siinä sitten kysyttiinkin vähän sis

Koiran kevyt makuupussi: tee se itse!

Koiralla pitää olla lämmin, kun se lepää. Varsinkin lyhytkarvaisen koiran kanssa telttaillessa, retkeillessä ja mökkeillessä tämä on ollut haasteellista järjestää. Eli koiran oman makuupussin hankintaan olisi ryhdyttävä, mutta mikä olisi hyvä?

Liukulumikengät: erämaasukset vai lumikengät?

Tykkään kovasti luonnosta, talvisista metsistä, suksimisesta ja lumikenkäilystä, joten lähdin innolla kokeilemaan näiden talviliikuntamahdollisuuksien yhdistelmää. Eli liukulumikenkiä. Toisin sanoen leveitä karvapohjasuksia. Erämaasuksien ja lumikenkien hybridiä. Tai kotoisammin sukselointia. Liukulumikenkäilyodotukset olivat kovat: näillä suksilla metsäseikkailu olisi varmasti supermegamahtavaa! Onneksi liukulumikenkiä voi lainata, sillä niiden hankintahinta on varsin räväkkä. Eli lainasukselot kyydissä ja hyvät, nilkkaa tukevat kengät jalassa suuntasin kohti läheistä metsikköä. Sitä samaa, jossa on kivoja lumikenkulointiin sopivia kiipeilykohtia ja hurjia alamäkiä. Kauniita puita ja upeat maisemat, ihana luonnonrauha. Ei valmiita polkuja, vaan puhdasta lumimaastoa niille, jotka tekevät itse omat reittinsä. Edellisviikon lumikenkäilyreissuista ja aiemmasta eräladuilla hiihtämisestä ( Hiihtoseikkailu ) jotain oppineena osasin jo varautua siihen, että todennäköisesti lasken